Maanantaina lähdin ruokakauppaan ja poikkesin samalla lempikirppikselläni Lentolassa. Pirkan kirpputorikeskukselta harvoin olen tyhjin käsin lähtenyt. Nytkin mukaani tarttui peräti kolmet ihanat korkkarit, takki ja Luhdan uusi harmaa kotelomekko.
Ison kuvan kengät on Spiritin (4€). Biancon vihreät mokkapintaiset kengät (10€) vangitsi heti katseeni ja täysin käyttämättöminä varmasti hintansa arvoiset. Seppälän mustat oli myöskin uudet ja kolmen euron hintalappu teki niistä hyvän löydön.
Tiistaina poikkesin asioilta tullessani Linnainmaalle joku aika sitten avatulle Linna Kirppikselle. Kyseinen kirppis alkaa vasta nyt oleen ihmisten tiedossa, joten porukkaa käy vielä vähän ja tyhjiä myyntipöytiäkin on valitettavan paljon. Myös ainoana maksutapana käyvä käteinen täytyy pitää mielessä siellä vieraillessa.
Tällä kertaa mukaani tarttui kahdella eurolla Dinskon tennarit, jotka pienellä puhdistuksella saa loistavaan kuntoon. Sekä retrotarjotin (1,5€) tyttärelleni.
Ilmaiskorista, johon saa jättää tavaraa ja ottaa, jos löytyy sopivaa, bongasin vielä valkoisen peruskauluspaidan ja rikkinäisen käsilaukun, josta sain hyvät kahvat odottamaan seuraavaa laukkuprojektiani.
Keskiviikkona poikkesin toisella puolella Tamperetta moikkaamassa kaveriani ja sukuloimassa. Oli ihanaa kun kaverini oli viimein päässyt muuttaan takaisin Tampereelle ja näenkin häntä varmasti taas useammin nyt. Paluumatkalla päätin poiketa Lielahden Jonnan kirppiksellä, jonka anti jäi tällä kertaa vähäiseksi. Myös väenpaljous sai rattaiden kanssa suoritetun kierroksen tapahtumaan aika ripeään tahtiin. Ja niinpä mukaani tarttui vain tämä söpömpääkin söpömpi wc-matto neljällä eurolla.
Koska sisäinen materialistini ei taantunut pelkästä matosta niin päätin vierailla myös vieressä olevalla SPR:n Kontti-kirppiksellä. Harvoin olen sieltä mitään aarteita löytänyt, mutta aina silloin tällöin poikkean siellä kun olen muilla asioilla siellä päin kaupunkia.
Nyt mukaani lähti 6,5 eurolla Nellyn lähes käyttämättömät korkkarit sekä 2,5 euron lompakko.
Tuunaus-osastolta löysin myös kahta mieleistä kangasta (4€/kg) odottamaan sopivaa projektia.
Nyt on pakko kiittää ja kumartaa ja alkaa siivoamaan. Josko siinä tulisi ideoita mitä kankaista voisi tehdä. ;)
P.S. Pahoittelut heti näin alkuun, että kännykkäni kameran linssissä on naarmuja ja siksi kuviin tulee outoja viivoja.
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti