perjantai 29. toukokuuta 2015

Kevätjuhlaa!

Tytöillä oli viikon välein kevätjuhlat ja toki niihin piti taas miettiä asuvalintoja. Päädyimme sitten ajatukseen pienentää vanhoista aikuisten mekoista neideille mekot!

Koska nuorimman juhla oli ensin, niin aloitin hänen mekostaan. Pienennettäväksi päätyi saamani pinkki spagettiolkaiminen silkkimekko. Mekko oli kellohelmainen ja yksivärinen, mutta leikkaus oli auttamattoman vanhanaikainen. Joten mitään en menettäisi vaikka työ epäonnistuisi! 


Aloitin työn poistamalla olkaimet ja "luut" yläosasta. Sitten vaan pienentämään paljon joka saumasta! Onneksi vetoketju oli takana, joten siihen ei tarvinnut koskea ollenkaan. Sovitimme useaan otteeseen, jotta pysyin ajantasalla siitä mistä kohtaa kannattaisi seuraavaksi ottaa.


Lopulta mekko oli tarpeeksi kapea meidän hoikalle neidille. Seuraava homma oli keksiä minkälaiset olkaimet mekkoon sopisi, koska vanhoja en halunnut laittaa. Päädyin tekemään Sinellin alelaarin kankaasta perhoshihat mekkoon. Ja samasta kankaasta vielä leveän vyön vyötärölle, joka solmittaisiin taakse isolle rusetille. 

Neiti oli niin kaunis mekossaan. <3 Hoikalle, mutta pitkälle tytölle mekon malli sopi täydellisesti ja hän oli kuin ihka oikea prinsessa. 

Muistamisiksi eskaritädeille neiti vei pussukat, jotka olin tehnyt.


Vasemman puoleisen pussukan tein ihanasta Sinellin ruusukankaasta ja koristin sen pitsikukalla. Oikeanpuoleiseen käytin Tampella kesäistä retrokangasta ja kukan tein toisella retrokankaalla. Molemmissa sisuksena valkoinen kangas, jonka eskarilainen on itse koristellut.


Idea näihin pusseihin löyty netistä, jossa joku tälläiset mainosti tehneensä.


Sisälle sujautin vielä pussukoiden väreihin sopivat magneettikukkaset. Magneetit oli heräteostos Suomalaisesta kirjakaupasta. Ja päädyin sitten testaamaan kukan tekoa niihin. 


Vanhimman tyttären mekon aloitus kesti ja kesti. Viime hetkenä olin sitä aloittamassa, kun neiti tokas ettei hän haluakaan mekkoa juhlaan. Onneksi en siis sitä ollut edes alottanut tekemään! Rusetin vasta olin irrottanut.

Huomenna olisi vielä todistusten jako ja sitten voi kesäloma virallisesti alkaa!


-Tiia

maanantai 25. toukokuuta 2015

Fiftarimeininkiä

Osallistuin lauantaina kaverini kanssa Likkojen lenkille. Kaverini halusi ehdottomasti pukeutua joksikin ja heitteli mitä villeimpiä ideoita. Koska en ole mikään hassun hauska ihminen niin mikään piirroshahmo ei oikein napannu, joten olin hyvin tyytyväinen kun kaverini ehdotti 50-luvun teemaa!

Siitä sitten alkoi puvustuksen kasaaminen. Ensiksi katsastin Punanaamion sivut, mutta arvelin että mekot ei minulle istuisi ja tekokuituisena ne olisi kuumia kuin mitkäkin, jos hyvä sää osuisi lauantaille. Niinpä ajattelin tehdä hameen itse. Pallokangas olisi ollut täydellinen, mutta sitähän ei kaapista löytynyt. Enkä viitsinyt lähteä ostamaankaan, kun en tiedä tuleeko tollaista kellohelmaista hametta muuten pidettyä.


Niinpä päädyin tähän kaveriltani saamaan kankaaseen!


Vastalahjaksi kahdesta Tampellan vanhasta kankaasta tein kaverini pojille syksyksi pipot ja puffit.


Hameen tyllin leikkasin vanhasta juhlamekosta, jota ei enää kukaan käyttänyt. Muuta mallia otin sitten toisesta mekosta. Kuvassa näkyy vähän huonosti mekon pöyheys.


Hameen lisäksi laitoin kaapista löytyvän valkoisen topin ja Punanaamiosta ostetun leveän vyön. Lenkkarit korvasin H&M:n alerekin vitosen tennareilla.


Hiuksiin tein samasta Tampellan kankaasta solmittavan pannan. Muuten meikki ja hiustyylin suunnittelu jäi siskoni harteille, valitettavasti kyllä itse ne jouduin toteuttamaan. En todellakaan ole mikään meikkaaja tai hiustenlaittaja. Siksi kaikki tätä vaikeammat kampaukset saivat jäädä pelkiksi ideoiksi. Jo tämän tupeeraaminen oli hermoja raastavaa. 

Koska sää oli viileä jouduimme vetämään vielä valkoiset kauluspaidat päälle ja solmulle vyötäröltä, ja silti meinasi tulla kylmä. Mutta lenkki saatiin kunnialla suoritettua!

Illalla oli Popedan keikka ja aikaa lenkiltä kotiinpaluusta lähtöön oli alle tunti. Jätinkin sitten suosiolla tyylin muutoksen väliin ja vaan fiksasin meikin ja hiukset ja vaihdoin lämpimämmät vaatteet päälle.


Joten Popeda otettiin Ylöjärven Pöheikön pölläyksessä vastaan 50-luvun kotiäitityylillä. ;) Joka kyllä tuntui keräävän katseita!

Eilen aloitettiinkin pihan muokkaus kantamalla kiviä monta tuntia ja tänään suunnattiin mummolaan siivoamaan. Keskikerroksen siivous ja keittiön lattian vahauksen poisto ja vauhaus vei mukavat viis tuntia. Illemmalla jatkoin vielä kotona mummun mattojen pesulla. Keskiviikkona homma jatkuu.... Mukavaa silti saada mummulle puhdas koti <3


-Tiia

torstai 21. toukokuuta 2015

Pääkalloja ja tiikereitä

Sain tehtäväkseni tehdä kaksosille niin monta vaatekappaletta, kun Eurokankaan palalaarin collegesta pystyy. Toiveena oli, että molemmat saisivat housut ja sortsit.


Ensiksi tein pitkät housut. Kaavana toimi Ottobren Odakota-muunnelma, mitkään housuista ei täysin vastaa mallia.


Ensimmäiset pitkät housut on tehty kahesta kappaleesta ja siihen on lisätty päälle ommellut taskut, kuten mallissakin oli. En kääntänyt taskun reunoja, vaan vedin rouheasti siksakin ja suoran ompeleen kiinnittämään taskut.


Toisiin puolestaan en tehnyt taskuja, mutta lahkeessa on polven yllä vaakaommel ja punaset tehostetikkaukset myös vyötäröllä. Lisäksi tein valenauhat punaisesta. Molemmissa pitkissä housuissa on mustat resorit lahkeensuissa.


Seuraavaksi sortsien kimppuun! Jälleen samalla kaavalla lähdettiin leikkimään.


Näihin teinkin vain yhden etutaskun, jonka kanttasin punasella.


Vastapainoksi takanakin on yksi punareunainen tasku.


Ja viimeset sortsit sai jälleen lahkeisiin tehosteeksi punaista vaakaommelta ja muuta tuplatikkiä.

Kaikissa housuissa on kuminauhavyötärö ja koska en päässyt sovittamaan housuja käyttäjilleen jätin kuminauhan pujotusreiän auki, niin kuminauhaa on sitten helppo tarvittaessa lyhentää.

Kun tilaukset oli valmiina kangasta oli vielä hyvin, ajattelin että kokeillaanpa siis paidan tekoa.


Niissä vastusti yks sun toinenkin asia, mm. ärsyttävimmistä ärsyttävin harmaa joustocollege, josta päätin tehdä hihat. Sain kuitenkin lopulta kaksi paitaa valmiiksi ja meidän neiti näpsä sai toimia mallinukkena. Hyvin ne päällä istui ja oli kuulemma ihanan pehmeät.

Näiden jälkeen kangasta oli niin vähän jäljellä etten enää edes koittanut tehdä siitä kaksosille mitään. Oikein vääntämällä ja kääntämällä sain kuitenkin palat leikattua Pojulle sopiviin, lyhyempiin sortseihin, jotka vielä odottaa ompelua.


Ensimmäiset Suvivirret tänään hoilattus, viikon päästä lisää!


-Tiia

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Partioparaati

Tällä viikolla on taas tehty yhtä sun toista, mutta tekeleet vaan on pitänyt pitää salassa vielä. Erinäisistä syistä. Tänään kuitenkin oli vanhimman neidin kaverin synttärit ja nyt ei ole enää vaaraa vaikka lahjan paljastaa julkisesti.

Mietin jälleen pitkään mitä ompelisin lahjaksi. Kukkaroa ehdotti neiti, mutta olin juuri parin kukkaron kanssa tapellut niin se ei houkuttanut. Päädyinkin sitten pariin helppoon vaatekappaleeseen!


Hameen idean keksin kun neiti käveli ohitseni vastaavassa hameessa ja kun mallailin raitatrikoon jämiä, niin huomasin niiden riittävän juuri ja juuri hameeseen. Vyötärökaitaleen sisäpuoli tarvi kyllä tehdä neljästä pienestä palasta, jotta riitti kangas


Alareuna on jätetty huolittelematta, jotta kangas pysyisi nätin laskeutuvana.


Kuulin tyttäreltäni että sankarin lempivärit oli turkoosi ja pinkki, joten toinen vaatekappale päätettiin tehdä kaapista löytyvästä pinkistä trikoosta. Hulmuhelmatoppi oli näppärä tehdä ja ei haitannut vaikkei pystynyt sovittamaan sankarille itselleen. Yhdessä vaatekappaleet näyttää hieman väljältä kokonaisuudelta, mutta ei ne ollut yhteen tarkoitettukaan.


Koska topin reunat jätettiin huolittelematta ja malli on väljä sekä kangas yksivärinen, tarvittiin jotain antamaan topille luonnetta! Niinpä väsäsin pitsin lopusta ruusun rintaan ja neiti teki helminauhan, jonka ompelin kukan keskustaan.


Ei muuta kuin vaatteet pakettiin ja mielestäni lahja oli mukavan kesäinen. Koulua kun ei ole neideillä jäljellä kuin pari viikkoa.



Eilen juhlittiin allekirjottaneen synttäreitä pienimuotoisesti. Kahville pyysin siskoni poikaystävänsä kanssa sekä appivanhemmat.


Tarjolle tein valkosuklaa-pekaanipähkinäneliöitä sekä suklaatuorejuustokuppikakkuja. Niin hyviä oli kyllä! Ei voi muuta kuin taas kehua Leivonnaisia herkkusuille-kirjaa, jonka siskoltani joskus lahjaksi sain.


Lahjaksi sain toivomiani muumipurkkeja sekä ihania kukkasia. Anopin orvokit pääsi heti kuistia kaunistamaan. Kiitos kaikille muistaneille <3


Tänään oli tempastava ylös aikaisin aamulla, jotta ehdimme kympiksi keskustaan. Vuorossa oli partioparaati!


Partiolaisia osallistui lähes 4000 paraatiin ja olihan se komeaa katseltavaa, kun nuoret kävelivät Hämeenkatua.


Viimein loppupuoliskolla paraatikulkuetta tuli omankin neidin lippukunta.



Sillä aikaa, kun partiolaiset valmistuivat paraatiin, kiersin äitin kanssa Moron peräkonttikirppistä keskustorilla. Valitettavasti suurin osa myytävistä tavaroista oli pieniä lastenvaatteita tai sellaista vanhaa tavaraa, joka ei minuun uponnut.


Löysin sentäs puolivälin tienoilta kahdella eurolla kopan nuorimmalle neidille sekä tädiltäni bongasin serkkuni vanhan ratsastuskypärän.


Viimeisistä pöydistä löysin vielä neideille vaatteita, tähän kasaan sijotin 13 euroa. Ei nyt välttämättä mikään halvin löytö, mutta hyväkuntoisia vaatteita oli kaikki!

Projekteja riittäisi, mutta tänään ei enää pysty enempää, pihahommiakin kun tuli pari tuntia jälleen tehtyä.

Mukavaa alkavaa viikkoa! 


-Tiia

maanantai 11. toukokuuta 2015

Leikkimökin muodonmuutos

Leikkimökki on rakennettu monta vuotta sitten ja silloin halusin siitä oikein prinsessamaisen, joten valitsin seinien väriksi vaaleanpunaista ja vaaleansinistä (tämän osan piti kyllä olla heti valkoinen). 


Lattiassa oli kellertävä muovimatto, joka oli jostain saatu.

(Kuvat on vanhoja kevätkuvia ja siksi mökki näyttää hyvin tyhjältä) 

Jo talvella kävin kaikki leikkimökin huonekalut läpi ja kuvan sänky muun muassa on rikkinäisenä viety pois, samoin lipasto. Myöhemmin aloin suunnittelemaan koko ilmeen uudistusta, kun leikkimökkiä käyttääkin eniten vanhin neiti, joka on jo kymmenen. Päädyinkin sitten navy-tyyliin.

Ekaksi piti maalata seinät kahteen kertaan sekä valkoisella että sinisellä. Maaleja ei onneksi tarvinnut ostaa, vaan ne löytyi valmiina jemmasta. Muovimaton revin lattiasta pois ja tarkoitus oli laittaa lautalattia, mutta koska mieheltäni ei aikaa tuntunut löytyvän siihen hommaan ja piiloon lattia menisi kuitenkin, niin päädyin vain maalaamaan sen ruskeaksi.


Sitten alkoi kivempi osa eli sisustaminen! Lipaston olin jo aiemmin tehnyt valmiiksi, siitä postaus myöhemmin. Pöytänä toimii vanha vessan kaapin hylly, joka korvattiin juuri järkevämmän mallisella hyllyllä.

Led-valot ostin  Biltemasta perjantaina, niissä oli kakspuolinen teippi, mutta se ei pitänyt tarpeeksi jotta pelkästään sillä olisi valot pysynyt paikallaan. Niinpä jouduin tekemään ruman ratkaisun ja tukemaan ledejä pakkausteipillä. Onneksi teippi ei muuten näy, paitsi kiiltämällä.

Matto on tehty neljästä Ikean pikkumatosta, jotka olen pareittain ommellut vierekkäin. 


Ankkurin tilasin kuukausi pari sitten Jotexilta, kun teimme siskojeni kanssa yhteistilausta sinne. 


Paksumpi sisal-köysi on kirpparilöytö ja ohuempi, joka kiertää mm. lattian ja seinän rajaa on Biltemasta. Liitutaulun tein maalaamalla vanerin liitutaulumaalilla ja naulaamalla köyden siihen kehystykseksi.


Sohvaan ompelin päällisen face-kirpparilta ostamastani raitakankaasta ja verhot on kaveriltani saamasta Tampellan kankaasta. Kangas oli ilmeisesti toiminut lakanana, koska oli keskeltä hyvin kulunut, mutta onneksi näihin verhoihin riitti kangasta. 


Keskellä olevat valkoiset verhot on mummultani saamat pari kangaspalaa.

Taaempi tyynynpäällinen on H&M Homesta. Edessä oleva on kirpparilta joskus ostettu.

Valkoisella lyhdylläkin saa mukavaa valoa kesäöihin, kun neiti siellä päättää nukkua.

Pikkuhyllykkökin pääsi lopulta leikkimökkiin, kuten oli suunniteltu.

Tänään tuli neiti kavereineen meille ja mökki tuntui olevan hyvin mieleinen. Toivon todella että tytöt viihtyvät siellä muulloinkin, eikä muutos ollut turha. Näin neidit saavat myös kaipaamansa rauhaa! Myös äitini ilmotti kesällä nukkuvansa leikkimökissä, kun tulee jälleen leffailtaan meille. ;)


Eilen joimme siskojeni, äitini sekä anopin kanssa äitienpäiväkahvit! Tarjolla oli feta-tomaattipiirakkaa sekä Kinuskikissan ohjeella ( http://www.kinuskikissa.fi/seeprakakku-salmiakkiraidoilla/ ) tehtyä seeprakakkua. Keltaiset ruusut sain vanhimmalta tyttäreltäni sekä äidiltäni <3

-Tiia

perjantai 8. toukokuuta 2015

Auton tuunaus

Tällä viikolla onkin taas saanut säheltää ja tehdä, aina on pitänyt postata, mutta aika ei oo riittänyt.

Maanantaina en joutunut kauppaan, kun olin sen hoitanut jo sunnuntaina. Niinpä päätin viimein siivota auton, kun uudet matotkin kerta odottivat tallissa. Päädyin siinä sitten imuroinnin lisäksi myös pesemään penkit. Ja siitä siisteydestä innostuneena, päätin sitten ottaa hommakseni auton laiton.


Olin jo kauan kironnut sitä, kun tavarat pyörii missä sattuu, joten päätin nyt ommella vakstuukista lokerikon. Sinne saa näppärästi aina tarpeelliset nenäliinat ja varavaipan. Yhden lokeron pyhitin roskille, pillimehujen pillikääreitä kun pyörii tämän tästä auton lattialla.


Pienimpien lasten turvavöihin tein pehmusteet puuvillakankaasta ja fleecestä. Valitettavasti ommeltava tarranauha olikin päässyt loppumaan ja nyt jouduin laittamaan liimattavaa, joka ei Pojun puolella oikein tunnu pysyvän. Täytyy siis korjata tämä jahka tarranauhatilaukseni saapuu.


Palloraidat oli mielestäni hauskat, mieheni ei puolestaan lämmennyt niille ollenkaan.


Vakstuukin jämistä pyöräytin vielä roskiksen etujalkatilaan.


Tiistaina vietin koko päivän mummolassa ikkunoita pesemässä. Siellä niitä riittää! Mutta onneksi sää oli suotuisa ja sain kaikki pestyä viidessä tunnissa. Muuten kaikki aika onkin mennyt leikkimökin maalaamiseen, joka nyt viimein alkaa olla ohitse! Huomenna enää pikku paikkauksia ja ulkopuolelta katon alapuolta. Sitten pääsee viimein sisustamaan sitä. Olenkin haalinut kaikenlaista kivaa leikkimökkiä varten.

Tänään kuitenkin sain aikaseksi pikkuneidin kaverille synttärilahjan. Neidin pyynnöstä tein tällekin kaverille pikkulaukun.


Tähän laukkuun käytin smaragdin vihreän pikkuvakosametin lopun. Mielestäni laukku on juuri sopiva tummahiuksiselle prinsessalle.

Aamulla kävimme kaupoilla ja huomasin Prismaan tullessa, että Pojulle tarvii vaihtaa vaippa. Ja vaippaa vaihtaessa huomasin myös housujen joutuvan pesuun. Koska varahousuja ei ollut ja ilmankaan ei voinut olla, jouduin tekemään pikaratkasun!


Nappasin ohuen boleron päältäni ja pujotin Pojun jalat hihoihin ja sidoin boleron alaosan Pojun vyötärölle. Tuloksena oli hassut pilkulliset haaremihousut! Mutta hyvin onnistui kauppareissu näillä mummun perintöboleropöksyillä ;D


Nyt, hyvää yötä kaikille! <3


-Tiia