sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kesälomareissuja

Viime viikolla suuntasimme nuorimmaisen kanssa Porvooseen. Kaupunki oli todella kaunis, ihastuin siihen samantien. Oli ihanaa kävellä kapeita katuja pitkin Vanhassa Porvoossa, varsinkin kun sääkin suosi meitä täysillä. Pikkuputiikit oli hurmaavia ja olisi mieli tehnyt ostaa vaikka mitä ihanaa. Onneksi budjetti esti turhan tuhlailun vähän liiankin hyvin.


Ekaa kertaa tänä kesänä ei tarvinnut edes illalla vetää takkia päälle.



Koska sää oli mahtava, kävelimme moneen kertaan Porvoonjoen vierustaa ja vain nautimme lämmöstä.


Upeampaa säätä ei olisi voinut toivoakaan tälle reissulle. Porvooseen voisin kyllä poiketa toistekin, niin kaunis se oli.


Eilen puolestaan teimme aikuisten kesälomareissun kaveripariskunnan kanssa Tuuriin. Siellä maisemat ei ollut niin ihmeelliset, mutta reissusta on tullut jo perinne, joten täytyihän se toteuttaa.


Viime vuonna mukaan lähti vaikka mitä ihanaa, mutta tänä vuonna anti oli hyvin tylsää. Lähinnä käyttötavaraa löytyi mukaan.


Onneksi sentään pesuaineet ei ollut ainoa Tuurin anti, vaan mukaan lähti myös meikkejä ja pari ale-rekin vaatteita. Edullisia meikkejä Tuurissa oli kyllä loistava valikoima. Myös Adopt-tuoksuun (6,9€) ihastuin, mutta en ostanut kun vanhojakin on vielä liikaa käyttämättä. Harmi vain että kotona nettiä selatessa huomasin että kyseisten tuoksujen jälleenmyyjiä ei mainittu kuin Kärkkäinen. :/ Täytyy toivoa, että jostain näitä kuitenkin löytyisi. Puuvillankukka-tuoksu oli niin mieleinen, että tuoksuttelin sitä koko illan ranteestani. Ehkäpä Joulupukki löytäisi toivomani tuoksun jostain.... ;)


Toivotaan, että lisää aurinkoisia päiviä olisi luvassa, niin nauttii koko perhe täysillä! ;)

-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti