Teinkin sitten testiversion Tyynen yläosasta varmistaakseni ettei se oikea kangas sitten menisi hukkaan, jos malli ei olisikaan sopiva.
Pidensin helmaa reilusti ja tein M-koon (38-40 mittataulukon mukaan) pienillä saumanvaroilla, koska kangasta ei ollut yhtään isompiin varoihin riittävästi. No ihan jees tuli, mutta kyllä tässä hieman saa vielä salikorttia kuluttaa, jotta tämä nätisti istuu. Eli ensimmäinen tavoitevaate hommattu!
Vaikka Tyynen malli oli ollut ihan mieluisa, niin kaipasin kuitenkin hieman isompaa kaula-aukkoa mekkooni, joten piirsin Tyynen kaavan muokattuna. Isonsin kaula-aukkoa sekä edestä että takaa ja mallia muutin hieman kulmikkaammaksi.
Valitsemani Nextiilin trikoo oli vain vähän joustavaa.
Vaikkei peplumit enää olekaan suurinta huutoa, niin halusin peplumin tällä kertaa tehdä. Hartiani ja rintakehäni on leveä, mutta lanteita ja peppua minulla ei ole, joten peplumilla saa hieman huijattua leveyttä lanteille. Yhtään hyvää kaavaa peplumiin en kuitenkaan iteltäni löytänyt, joten peplumin muoto piirrettiin vanhan mekkoni mukaan vapaalla kädellä tuosta noin.
Yksityiskohdista ei taaskaan tingitty, vaan letitin kankaan jämistä letin kaula-aukkoa koristamaan ja kultainen ankkurinappi viimeistelemään.
Alaosan halusin tehdä tummansinisestä, jotta peplum-osuus erottuisi paremmin. Myös huono venyvyys ja palautuvuus yläosan materiaalissa pisti vaihtamaan alaosan kankaan toiseksi. Muuten pari istumista ja liikkumista olisi taannut huonon, roikkuvan alaosan loppuillaksi. Alaosan ainoan pystysauman peitin myöskin koristeletin alle.
Koska yläosa oli useasta sovituksesta venynyt tekemisen aikana, pesinkin sen vielä ennen osien yhdistämistä, ettei nyt ainakaan ennen juhlia pesu pilaisi mekkoa.
Olin juuri silittämässä mekkoa torstai-iltana ja kapean rusettivyönkin olin kaapista valmiiksi kaivanut, kun nään puhelimeni ilmoittavan face-ilmoituksen. Juhlien järjestäjä kertoi juhlien olevan pihajuhlat......
Elokuinen kosteus ja istuskelu ulkoteltassa ei nyt ihan ollut se mitä olin ajatellut mekkoani tehdessä. Pari hengitystä ja kirosanaa myöhemmin puin mekon päälle kuvauksia varten ja aloin suunnittelemaan uutta asukokonaisuutta perjantaita varten.
Ja hienostihan se ilta sujui farkuissa, topissa ja naapurilta saamassani liivissäkin. Rusetin hiuksiini sentäs sain itte tehtyä pitsiä leikkaamalla! ;) Mutta hauskaa oli ja se on pääasia, enköhän mä vielä pääse ulkoiluttaan mekkoani. Jos ei muuta, niin ensi vuonna....
Nyt odottelemaan kummityttöä kylään <3
-Tiia
Heippa! Tosi kiva blogi ja taitavia väkerryksiä! :) Löysin tänne, kun etsin, mitä on tehty softshell-kankaasta ja löysin sun pojun ylihienon maastopuvun. Kaikkea ehditkin. :)
VastaaPoista