keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ropelli-kirppis

Kävin tänään pitkästä aikaa salilla. Oli kyllä niin mukava päästä taas hikoileen, jäänyt liikaa kesällä toi kuntoilupuoli kun aina on muka liikaa tekemistä! Toiveissa olisi, että nyt syksyllä poju oppisi olemaan lapsiparkissa sen hetken kun itse kuntoilen joko salilla tai jumpassa. Tyttöjen kanssa lapsiparkit on toiminut aina hienosti, mutta pojun kanssa ei. Tänään lähtiessäni kotoa poju ilmoitti, "Hahu, ei tykkää tästä." kun jäi kotiin ilman mua, siskonsa ja isänsä kanssa. Hahu (pojun nimitys itselleen) on oikea mamis. 

Koska olin eilen saanut blogiini kommentin, että sakseni ovat edelleen tallessa Ropelli-kirppiksellä suuntasin Pirkkalaan. Blogissani olin aiemmin kertonut kuinka ekalla Ropelli-kirppis käynnilläni olin epähuomiossa unohtanut sakset tiskille. Koska en olkut täysin varma etten muualle niitä ollut hukannut, niin en kehdannut soitella perään. Mutta kun sain varmistuksen, että sakset oli tallella, lähdin iloisena hakemaan niitä. Sainhan samalla hyvän syyn poiketa siellä. ;) 


Löytyihän sieltä muutakin kun jo ostamani sakset! Itselleni löytyi, yllätys yllätys kengät. Ihanat, uudet korkkarit, joiden hinnaksi jäi 5euroa. 


Löysin myös kivan kaitaliinan, 2,5€. Vaikka kuinka siellä sitä pyörittelin käsissäni, en huomannut tahraa, joka liinassa oli. Harmi, mutta toivottavasti paraikaa vaikuttava tahranpoistoaine tehoaisi.


Vanhin tytär saikin sitten loput löydöt, jokka toivottavasti miellyttää neitiä kun hän huomenna palaa mummolasta kotiin.


Näiden vaaleiden farkkujen hinta taisi olla 2,5€ ja legginssit oli puolestaan 3euroa. Eli vaikkei nyt lempparihousuiksi päätyiskään niin vararikkoon ei näistä joudu. 


Lopuksi vielä sortsit, kun neiti on aina motkottamassa kuinka niitä on liiiiian vähän. Näissä on ainakin äitin silmään hyvä väri kun ei kaikki lika näy heti. Tyttäreni kun jaksaa touhuta täysillä edelleen, silloin kun haluaa. Pyydettäessä tekemään jotain, onkin sitten vastassa "kohta" lausahdukset ja hyvin vetelä olemus.


Täytyy kyllä alkaa useammin poikkeemaan Ropellissa, kun henkilökunta on mukavaa, mikä ei todellakaan ole itsestään selvyys kirppareilla ja valikoimakin on usein näemmä sopivaa. Kassalla myyjä "kiusasikin" mua kertomalla, että tänään illalla tulee ainakin 11 uutta pöytää täyteen tavaraa. Voi itku, kun en pääse paikalle. Matka vaan on turhan pitkä piipahtaa uusiksi.


Loppuun vielä tarinaa pilalle menneistä korkkareista. Jälleen tarinaan kuuluu naapurinikin, koska niiden häitä juhlimme nelisen (?) vuotta sitten. Noh, naapurini ovat muuttaneet monta kertaa sen jälkeen ja tavaroita on pidetty tästä syystä jätesäkeissä. Viime kesänä, heidän muuttaessa uuteen kotiinsa naapuriimme oli kenkäpussi kastunut sateessa ja ystäväni hääkengät oli pahasti värjääntyneet. Hän oli niitä jo heittämässä pois, kun pyysin ne itselleni.

53214581-E061-4CCA-BC46-153ACE68EAB0











































Monen keitoksen ja pesun jälkeen sain tyytyväisenä lähettää kuvan ystävälleni puhtaista kengistä. Ilahtuneena otti ne takaisin ja laitto muistoksi jemmaan.

F86069F5-AB9C-4B0D-AEB0-92E401D4C7C9












































C5FDF03E-BBC1-4669-B3D3-F463E64060E7











































Samoissa juhlissa myös omat kenkäni kärsivät vaurioita. Koska päivä oli hyvin kuuma niin olimme lähes koko hääjuhlan pihalla ja sorahan teki tepposensa koron maalille. Muuten kengät oli hyvässä kunnossa mutta korot niin rumat ettei näitä kenkiä ole tullut sen koommin käytettyä.

AD5BA589-E8BA-47F2-A784-9BCB343DCBD7











































Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja korjasin kaikki koriini keräämäni vaatteet, jotka vaatii mikä mitäkin pikkutyötä. Yhdestä puuttui nappi, toisessa oli pieni reikä ja kolmatta tarvi pienentää. Noin kymmenisen vaatetta hoidettuani olin tyytyväinen, että nyt nekin on ok. Seuraavaksi poistin rikkinäisistä vaatteista napit talteen. Sitten mustat juhlakenkäni osui varastonkaapista silmiini ja päätin että nyt hoidetaan myös tämä. Ja vannehopeasprayn, kynsilakan ja kirkkaan spraylakan jälkeen kengät näytti jälleen käytettäviltä.




Illalla vielä laitoin Lentolan kirppikseltä ostamani tavarat paikalleen ja korjasin kaikki korjausta odottaneet korut kuntoon. Samassa pyörähti kodinhoitohuoneen romukaappikin siistiksi.



Olipas mukavaa olla tehokas! Huomenna tehokkuutta jälleen tarvitaan ;) 


-Tiia

Mojitoja ja kirppistelyä

Lauantaina juhli kaveripariskunta valmistumista sekä toisen synttäreitä, teemana oli mojitokemut. Lahjoja ei toivottu, mutta halusimme viedä jotain ja päädyimmekin viemään itse tekemäni säilytyskopan valmistuneelle ja se täytettiin synttärisankarin iloksi SOLilla ja parilla sitruunalla.


Päälle ompelin vielä laittautumisen ohella, viime tipassa sydämen, jonka täytteen sekaan laitoin kuivattua laventelia antamaan tuoksua.



Päivän vaikein operaatio oli ehdottomasti hiusten kiharrus. Se ei kyllä luonnistu multa, niin vähän laitan hiuksiani. Onneksi rakas naapuri lainasi hyvää rautaa niin sain jotain aikaiseksi.

Oli kyllä mukava ilta, kun sai tutustua uusiin ihmisiin. Ennestään tuttuja siellä oli jokunen, mutta niitäkään en ole juhlapariskuntaa lukuunottamatta nähnyt iäisyyteen.


Eilen kävimme moikkaamassa isäni poppoota niiden mökillä ja paluumatkalla päätin anoa lupaa poiketa Lentolan kirppiksellä. Lupa heltyi ja sain piipahtaa nopean kierroksen.

Jälleen kerran vaisto osui oikeaan ja kirppis kutsui minua syystä. Vaikka muut pöydät oli täynnä muuta kuin minulle sopivaa niin ensiksi löysin mukavan helleasun itselleni neljällä eurolla.


Loppupäähän päästyäni osuin aarreaittaan, kun eräs pöytä oli täynnä uutta tavaraa halvalla. Muumiastioita oli 7-10€, mutta epäonnekseni ne oli Rakkausmuumia mikä minulta jo löytyy. Enkä siihen hätään keksinyt ketään, jolle voisi lahjaksi antaa.

Sopivaa oli kuitenkin pikkulautaset, jotka alkaa meiltä uhkaavasti loppua ja samoja en ole välittänyt enää metsästääkään Ikeasta. Nämä oli 6,95€/6kpl ja ostin molemmat tarjolla olevat kaksi settiä. Anttilasta oli näemmä nämä aikoinaan peräsin, kun hintalapuissa luki pohjassa "Anttila 3,25€". 


Emalivatia olen etsinyt jo pitkään, mutta ne on aina joko huimissa hinnoissa tai sitten niin loppuun kulutettu, että ei kiitos. Tässä luki Hämeenkyrö pohjassa ja maksoi 5€, käytön jälkiä en havainnut yhtään.


Toinen ihanuus oli tämä pieni sanko, josta pulitin 3€. 


Kukkaruukut pääsevät varmaan toimittamaan kynäpurkin virkaa. Ikean pitsikoristellut oli 4,5€ yhteensä ja toisenlainen huimat 0,55€.



Lisäksi samasta pöydästä pöydästä löytyi vielä isännälle Ikean tyyny, 1,75€. Tämäkin oli vielä kääreissään eli uusi myöskin. 

Tätä pöytää oli pakko maksaessa kehua kassalle, kerrankin oli myyjällä tarve päästä tavarasta eroon eikä tehdä suunnatonta voittoa vaan.


Pääsinpäs herkutteleen taas valkosipulietanoillakin ;)


Dippaus onnistui pienimmältäkin.


Aurinkoista päivänjatkoa!

-Tiia

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuplan laittoa

Noniin, nyt loppu ukkonen ja toivotaan, että netti toimisi koneessa edes. Kännykässä vaitettavasti ei netti edelleenkään toimi, vaikka Elisa on jo kahteen kertaan yrittänyt korjata ongelmaa. Harmittaa kyllä, kun aiemmin toimi niin hyvin ja nyt ei ole verkkoa välilllä edes sen vertaa, että voisi soittaa.


Viime viikon otin vähän loman kannalta, kun oli tullut nukutta niin huonosti edellinen viikko. Sain kuitenkin tehtyä naapurille tilauksesta pari juttua. Päällystetyt metallipurkit oli hän jo aiemmin tilannut ja ne sopikin todella kivasti moderniin, uuteen taloon.


Saatuaan purkit (joita en siis ollut tehnyt henk. koht. hänelle vaan pihakirppikselle) hän huomasi, ettei koot olleet ihan passeit hänen tarkoitukseensa, joten lupasin tehdä uudet. Nämä pääsivätkin ilmeisesti toiseen virkaan. Kuvassa näkyvälle pienelle laudalle kaverini toivoi myös päällistä ja sen myös sai.



Tein päälliseen tarrakiinnityksen niin on helpppo ottaa pois pesua varten. (Pahoittelut epätarkoista kuvista)


Ompeluksisatani jääneistä jämäpaloista tein 17x17cm kokoisia kestoservettejä naapuriin. Tarkoitus tehdä myös itselle näitä jossain vaiheessa. On vähän nätimpiä kuin pojun flanelliset.




Naapurin tilausten hoitamisen päätin tuunata kuplaamme. Koska mielestäni auto on oma vasta kun sen on siivonnut ja vienyt sinne omaisuuttaan. Avoautoon kun ei hirveesti viitsi omaisuuttaan viedä niin omin auton toisella keinolla. Pesin penkit tekstiilipesurilla ja ne sai mukavasti rauhassa kuivua auringonpaahteessa.

Seuraavaksi oli vuorossa ompelutyöt.


Vaikka kuplassa on vyöt sekä edessä että takana, niin päätimme laittaa tyynyn pojun ja rautaputken, joka kulkee takapenkin reunaa, väliin. Eipähän kopsahdan pojun pää putkeen, jos uni yllättää. Kankaaksi päätyi mummoni vanhat verhot, joissa oli jo hieman auringon polttamaa. Kangas vaan sopi hyvin kuplan mustavalkoiseen sisukseen.


Taakse, subbarin viereen jäävään koloon ompelin samasta kankaasta keltaisella sisuskankaalla varustetun pussukan, johon voi sujauttaa pari vilttiä. Jos kesäillan viileys yllättää kesken ajelun niin on mukava kietoutua vilttiin.

(Kuva on nyt tyhmästi, kun en saanut sitä tällä ohjelmalla käännettyä. Koneen versiossa kuva oli oikeinpäin.)



Kuplan ovet on ilmeisesti aikanaan ollut siniset sisäpuolelta ja maalattu joskus mustaksi. Muuten väri on pysynyt niissä suhteellisen hyvin, mutta taskusta se oli lähtenyt rumasti ja tasku olikin sini-mustalaikkunen. Nyt tasku on huomattavasti edustavampi.



Ja toki samasta kankaasta piti tehdä jalkotilaan vielä sopiva roskis, niin ei pussi pyöri siellä täällä.




Kun kupla oli tuunattu, oli sillä mukava suunnata kohti Muroleen kanavaa syömään ja jätskille.


Paluumatkalla poikettiin isännän mieliksi katsomassa Kaanaan mettissä kuinka Neste rallien testiajot sujuu. Onneksi varakorkkareissani oli vain viitisen senttiä korkoa, jätskikuvan kengillä ojaan hyppääminen ralliauton tieltä pois olisikin ollut taidonnäyte. ;)


Sain kuin sainkin postauksen tehtyä koneella, mutta pakko myöntää että huomattavasti näpsäkkäämmin se olisi käynyt kännykällä, mutta ei voi mitään, näillä yhteyksillä nyt mennään.


Mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa kaikille :)


-Tiia

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Nettivika jatkuu

Meillä ei edelleenkään netti toimi ja puhelutkin pätkii. Enpä ole hirveesti kyllä mitään ehtinyt tehdäkään. Koko viikonloppu meni kirppistelyssä, joka ei onneksi turha keksintö ollut. Ainoa huono puoli oli se, kun molempina iltoina satoi kaatamalla niin peittelyistä huolimatta osa tavaroista kastuivat, onneksi harva kuitenkin meni lopullisesti pilalle.


Sunnuntaina oli huono myyntipäivä ja laitoimme lopullisesti pillit pussiin neljältä. Paljon vaatetta lähti lopulta UFFille,kun päätimme ettemme niitä enää säästä. 

Itse nappasin UFF-pussista nämä housut talteen.



Housut olivat liian lyhyet lahkeista ja mallikin jo out, mutta näin näissä heti mahdollisuuden sortseiksi! Ja helppoa kuin mikä olikin näistä tehdä sortsit. 



Huvittavaa kuinka helposti muuttui koko ilme housuissa tyylittömästä tyylikkääksi. Nämä jalassa oli hyvä hypätä maanantaina ekaa kertaa kuplan kyytiin. Viikko sitten ostettu keltainen kesäautomme, avokupla olikin jo muita kuljettanut, mutta kirppistouhun takia en ollut itse vielä kyytiin päässyt.



Ihanaa ajella lämpimällä säällä ympäri maaseutua ja kuulla vain omat ajatuksensa kuplan tasaisesti puksuttavan moottorin yli.


Koska maanantai meni nukkuessa ja kupla-ajelulla, lähdin eilen ruokakauppakierrokselle. Poikkesin samalla Lentolan kirppiksellä. Väkeä oli hyvin vähän paikalla ja tuotteetkin oli aika mitään sanomatonta. Harmi, koska pojulla alkaa olla housupula. 

Löysin kuitenkin noin 13€ tavaraa, ettei ihan turhaksi reissuksi jäänyt.

Ihanan väriset crocsit 7€.

Pikkuprinsessoille avaamaton kimallesuihkugeeli eurolla.


Ja viimeisenä mainittavana oli jalkakylpylaite. Tämän ostamista olen arponut jo tovin ja nyt kun sitä neljällä eurolla tarjottiin niin oli pakko ostaa. Käytönjälkiä ei juuri näkynyt ja kloritepesun jälkeen se pääsi odottelemaan tän päivän testikäyttöä.

Illalla minun piti vähän siivoskella, mutta kun naapuri pyysi kaverikseen Ideaparkiin, niin minähän lähdin! Alennusmyynnit kun on jäänyt kokematta. Sieltä löytyi kaikkea pientä kivaa.

Näiden värit hurmasivat, New Yorker.

Cubus, 2,4€.

Hennesiltä löytyy aina takuu varmasti mukaan pikkusälää halvalla, kaikki euron kappale.


Myös nämä super söpöt tuttipullot oli tarjoujsessa 3€/kpl. Meiän omista kun osa on jo kymmenen vuotta palvellut ja alkaakin olla halkeemia täynnä. 


Tämä kassi löytyi Kappahlista, normaalihinta oli 29,90€, mutta nyt alessa ja tarjouksessa hintaa jäi 7,5€. Koko on niin loistava että on jo alle vuorokaudessa saanut toimia kauppakassina, pyykkikassina koneelta narulle ja tällä hetkellä reenilaukkuna.


Pojullekin löytyi parit housut, seuraavaksi katsotaan sitten Viinikan pihakirppikseltä jos sieltä löytyis lisää. Nämä maksoi yhteensä 12€.



Nyt on reeni vedetty pitkästä aikaa ja postaus kirjotettu betoniporsaan päällä istuskellen Hervannassa. Tuulikin sopivasti sai hiukset kuivaksi. Ei muuta kun kotiin ideoimaan jotain väkertelyjä! Ja toivoon että kuuluvuusongelma korjaantuisi.



Aurinkoisin terkuin...

-Tiia