lauantai 5. heinäkuuta 2014

Maalausta ja maton pesua

Tänään mieheni lähti töihin ja heräsin siihen sitten enkä enää mennyt sänkyyn takasin. Niinpä olin jo puol kasilta touhussa. Vuorossa oli jälleen kukkien istutusta.


Nyt pääsi leikkimökin seinälle tämä kirppikseltä ostettu kukkateline.


Myös varastoni ovelle pääsi kukka-asetelma. Tädiltäni saaman vanhan jakkaran päällä ne istuivat nätisti.


Kukkien istutuksen jälkeen pesin mattoja. Ihanaa kun viimein sain pestyä niitä. Meiän karvamatot kun ei hetkessä kuivu, niin vaatii aina monta aurinkopäivää.


Mattojen pesun ja pöytäliinojen silityksen jälkeen maalasin koiramme kopin. Leikkimökin taakse rakennettu suoja on myöskin odottanut jo tovin hyvää maalaussäätä.


Kopin seinustalle maalasin vielä vanhoihin lautoihin kopille nimen. 


Kun mieheni tuli töistä, jatkoimme pihan laittoa. Leikkimökin vierellä kun oli aiemmin vain sellaista risukkoa, jossa ei kasvanut heinä eikä myöskään metsä. Nyt ilme on huomattavasti siistimpi.


Homma kyllä jatkuu vielä vasemmalle, mutta se vaatii vähän enemmän kaivuutyötä ennen kuin pääsee katetta levitteleen.

Sitruuna-minttujuoman avulla painettiin koko kuuma päivä.


Ihanaa kun viimein taas on lämmin. Kyllä kelpasi hymyillä!

Illalla ompelin vähän pussukoita, jos jokusen saisi pihakirppiksellekin myyntiin. Mutta ompelu ei ottanut tuulta alleen vaan tämän päivänen tulos kelpasi ainoastaan omaan käyttöön. Ja käyttöä sille olikin kun itsellä näitä ei vielä yhtään ollutkaan.


Ja tärkeään tehtävään päätyikin, säilyttämään nirunarukorkkareitani eteiseen. ;)


Viimeiseksi on vielä pakko mainita, kuinka eilen kävin pitkästä aikaa Seppälässä ja ostin oikein täydellä hintaa farkkupaidan itselleni. Sortsit sentään löytyi ale-rekistä. ;)


Nyt todellakin ansaitusti saunomaan!


-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti