keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Pikku hippu

Tilasin kankaiden yöstä pienen yllätyspussin kankaita sekä yhden määrämittaisen palan kauan himoitsemaani pikku Hippu-joustocollegea, niin kuin jo aiemmin kerroinkin.


Pikku Hippu oli väriltään aivan loistavaa housuihin, koska siinä ei heti näy kaikki lika.


Niinpä testasin syksyn Ottobren Three pieces-kaavaa tähän kankaaseen. Kaava oli kiva, koska se ei ollut ihan perinteinen ja tylsä collegehousukaava. Sellaisia kaapista löytyy kyllästymiseen asti. Mutta kuitenkin helppo tehdä, ettei sitten harmita jos päiväkotikäytössä olevat housut sotkeentuukin nopeaan.


Housut on nimensä mukaisesti kolmesta palasta tehty. Etu- ja takakappaleesta sekä edessä keskellä olevasta taskukappaleesta. Lahkeet kapenevat alaspäin hiukan, joten malli muistuttaa hieman haaremihousuja, mutta haarat ei kuitenkaan putoa hankalan alas.

Poju tykkäsi housuista niin paljon, että kaavaa on ehdottomasti testattava toistekin!


Kangasta jäi vielä jokunen pala, joten päätin tehdä siitä svetari-takin myöskin syksyn Ottobresta löytyvällä Tightrope Walker-kaavalla. 


Malli on mukavan niukka, usein kun poikien vaatteet on hirveen väljiä ja siten hankalia päällivaatteiden alla.


Poju ei nyt ollut yhtään kuvaustuulella, kun kuvia otimme, mutta näkyy takki nyt joten kuten. Hihat on tehty mustasta trikoosta ja hihansuut pikku Hipusta. Musta vetoketju on ohjeen mukaan päälle ommeltu, joka sopikin nyt hyvin, koska kangasta oli niukasti ja minkäänmoista kohdistusta oli turha edes haaveilla tekevänsä.

Kangas meni jokseenkin kokonaan, mutta sanoisin, että ihan tehokkaasti tuli käytettyä 17,8€ maksanut metrin pala. Muut kankaiden yön- kankaat odottaa vielä aikaa ommella niistä jotain. Mieli tekisi kyllä ja uusin Ottobre olisi pullollaan ihania kaavoja, mutta aikaa ei tunnu millään löytyvän. Ehkä perjantaina istutan ystäväni ompeluhuoneeseeni vierailunsa ajaksi ja yritän siinä seurustelun lomassa toteuttaa jotain ihanaa. ;)


-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti