tiistai 16. helmikuuta 2016

Pientä pintaremonttia

Tänään on koko päivän tullut istuttua koulunpenkillä ja kotona jatkoin tietokoneella istumista uudistamalla firman kotisivuja ( www.kotisiivouszippara.com ) joten jatketaan nyt iltakin vielä näpyttelemällä. ;)

Mieheni kysyi pari viikkoa sitten, että olisiko minulla käyttöä hyllylevylle, joka jäi niiden työmaalla tarpeettomaksi. No ilman muutahan minä sille käyttöä keksin jo samalta seisomalta ja siitähän se idea sitten lähtikin.

Ensiksi tuunaukseen meni vessa. Vessaa ei ole muokattu sitten kotimme valmistumisen ja viis vuotta samaa lookkia oli minulle tarpeeksi.


Vessa oli hyvin valkoinen. Ja laskutilaa oli huonosti. En tiedä kuinka en aikanaan sitä osannut ennustaa, ettei meikkaaminen ilman kunnon laskutilaa olisi kauhean mieluista. Laskutilaa oli ainoastaan lavuaarin reunoilla.


Kaapistosta itsestään tykkäsin, mutta vuosien vedellä läträykset oli kuluttanut pintaa varsinkin kaapin peilikuvion alareunasta.


Siirsin korkean hyllykön pois vessasta ja tilalle tuli kaksi hyllyä. Kaapinovien kuluneen reunan korjailin valkoisella maalilla ja peilikuvioon laitoin dc fixiä. Tämän dc fixin ostin Bauhausista heräteostoksena, mutta lopputulos miellytti kovasti. Valkoiset ovet olisi ollut mielestäni liian pliisu tummien hyllyjen seuraksi. 


Lopulla dc fixillä päällystin Ikeasta ostamani pahviset säilytyslaatikot.

Ikeasta lähti mukaani myös Aloe vera-kasvi sekä tuoksusekoitus.

Vanha vastaan uusi.


Toisena muokattiin ompeluhuone. Tiesin kaverini haluavan eroon isosta lokerikkohyllyköstä, joten kysäisin häneltä mitä hän siitä haluaisi. Mainitsin aikovani päästä eroon isosta Jyskin vaatekaapista. Onnekseni kaverini innostui vaihdosta päittäin!


Niinpä tämä iso rotisko lähti viimein pois.


Ja tilalle sain tämän ison hyllykön. Ennen tämän hyllykön tilalla oli iso Ikean peilikaappi, jonka siirsin ruskean kaapin tilalle nuoremman neidin huoneeseen.


Pöytälevy lyheni 2,7metristä kahteen metriin...


...ja sai päälleen myöskin dc fixiä.


Vaatehuoneen oven viereiseen nurkkaan isäntä rakensi vielä seinähyllykön minulle, johon mahtuu kivasti tarvikepurnukkani.


Pojun nurkkaus sai uutta ilmettä kun puu-seinältä putsasin hänen taideteoksensa pois ihmesieneltä. Tapettiseinältä ei sotkut lähteneet, joten päätin peittää ne liitutaulukontaktimuovilla ja kehykset on mummuni vanhaa puukuvioista kontaktimuovia. Vanha taulukoukku hyödynnettiin lintuhäkille, jonka sisään laitoin valon. Sähköjohdon hyödynsin laittamalla siihen ompelemiani lintuja roikkumaan.

Lintuhäkillinen valoa.

Kun urakka oli valmis, olin hyvin hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Ja niin oli Pojukin. Hän heti tyytyväisenä meni leikkimään huoneen lattialle ja on moneen kertaan jälkikäteenkin kehunut huonettamme.

Pienikin fiksaus voi tehdä paljon <3

-Tiia




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti