Munkkeja tuli iso saavillinen, mutta kavereita tuli ja meni siihen tahtiin ettei illalla kulhon pohjalla ollut enää kuin yksi munkki. Ja sehän oli syötävä äkkiä pois, jotta sai kulhon pesuun. ;)
Lauantaina lähdimme ostamaan vanhimmalle tytölle talvikenkiä. Skopunktenin ainaisen hyvän tarjouksen ansiosta niitä tuli ostettua kahdet ja nyt on neidin lämmintä tallustella läpi talven.
Samalla kävimme myös äitini ja siskojeni kanssa syömässä. Juhlistimme näin toisen siskoni synttäreitäni ja nuoremman työpaikan saantia. Kauan hän saikin sitä metsästää ennen kuin tärppäsi!
Kotona vanhin tytär ampasi heti naapuriin yökylään ja keskimmäinen kyläili mummulla, joten vain nuori herra oli meitä ilahduttamassa. Olin edellisenä yönä huomannut, että koiruutemme ei pitänyt siitä että vein makkaristamme paksun maton pois ja toin pienen räsymaton tilalle. Hän kun aina nukkuu jalkopäässamme lattialla. Päätinkin sitten ilahduttaa karvakorvaa ja tehdä hänelle kunnon pedin ettei tarvisi pelkällä omalla matolla maata.
Taittelin vanhan täkin kolminkerroin ja ompelin auringon haalistamista Oja-kankaista siihen pestävän päällisen.
Pedin saaja oli hyvin mielissään <3
Täkin levittely lattialle sai kuitenkin pojunkin innostumaan, mutten halunnut häntä koiran petiin makoilemaan, joten toin hälle oman vanhan täkin.
Siinä hän tyytyväisenä katseli seurassamme televisioo. Minä kylläkin keskityin lähinnä juoppiksen lukemiseen.
Aamulla sain Juoppohullun päiväkirjan viidennen osan luettua ja nyt se on valmis lähteen kiertoon. Lukemisen jälkeen oli hyvä hetki alkaa miettimään saippuareseptejä ensi sunnuntaille. Kirjasin kaikki omistamani aineet listaan ja aloin koota palapeliä. Onneksi lipeälaskurit on keksitty, joten omaa päätä ei tarvi vaivata lipeäkertoimilla. Pari tuntia meni kuitenkin sutjakkaasti viiden saippuareseptin tekoon. Poju auttoi taas omalla tyylillään ja sain siivota kaoliinit keittiötasolta sekä tyhjentää pleikkarimme ylimääräisistä DVD-levyistä.
Ruokaan mennessä reseptit oli koottu ja ruokailun jälkeen suuntasin varastoon. Siellä aloin tekemään prinsessalle pantaa, kunnes se tyssäsi siihen ettei neiti ollut paikalla. Saatuani neidin varastoon siirryinkin tekemään hänelle pipoa. Kirppikseltä ostamani kangaskaitale oli juuri tarpeeksi leveä pipoon ja komea pipo siitä tulikin!
Rusetti oli tietysti laitettava koristamaan tätä söpötystä.
Sisällä on mummultani saamaa keltaista fleeceä vuorena. Piposta tuli ns. parempi pipo, eli ei eskarin kuraleikkeihin. ;)
Kangasta jäi vielä hieman ja todettuani sen riittävän, tein pipon seuraksi vielä tuubikaulahuivin.
Sisällä tässäkin fleeceä ja takana napit, niin ei mee kampaus pilalle, jos sellainen sattuu olemaan. Ylin ja alin nappi on mustia, timantin mallisia ja keskimmäinen on metallinen, koristeltu nappi.
Kyllä tällä setillä kehtaa lähteä huomenna kampaajalle. Viimein sain tytöille kampaajat varattua, olikin kyllä jo sellaisia mörrimöykkyjä jo että huh huh!
Huomenna vuorossa siis Ikea- ja kampaamokäyntejä. Mukavaa viikkoa kaikille! <3
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti