keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Sytykeruusut

Eilen laitettiin kesä pakettiin ja vietiin kesäkalusteet varastoon. Voi voi, nyt viimeistään tietää talven tulevan.


Olin jo pitkään suunnitellut tekeväni sytykeruusuja ja eilen viimein aloin niitä tekemään. 


Ensiksi haettiin jemmatut munakennot varastosta ja alettiin muodosteleen ruusuja.

 
Aluksi en saanut niitä ollenkaan pysymään koossa, mutta nopeasti löysin oikean tyylin kasata ruusuja.


Osasta tuli nätimpiä, osasta vähemmän nättejä. Minun oli tarkoitus heti kastaa nämä steariiniin mutten mistään löytänyt kirppikseltä ostamaani kattilaa, joten luovutin siltä illalta.

Lopusta silpusta teimme vielä pienempää silppua.


Tämä silppu laitettiin yöksi veteen...


...ja lopulta vielä vedettiin sauvasekoittimella muusiksi.


Tänään sitten tyttöjen kanssa tehtiin paperimassasta kaikennäköistä ja laitoimme ne takan päälle kuivumaan ja odottamaan maalausta. Myöhemmin näkee mihin nämä päätyy...


Kovan etsinnän jälkeen löysin myös kattilani! Siellähän se oli missä luulinkin, mutta piilossa. Niinpä pääsin nyt sulattelemaan steariinia.


Olin kuitenkin pettynyt ostamaani kynttiläväriin, sen piti riittää kiloon, muttei edes puoli kiloa tullut nätin punaiseksi. Joten myös ruusuni jäivät todella haaleiksi.


Suurin osa päätyy onneksi omaan käyttöön. Jokusen säästän ja käärin nätisti, josko koululla tarvitaan joulumyyjäisiin arpajaislahjoja.

Tänään kävimme myös Hervannassa pyörähtämässä ja harjoittelimme pojun lapsiparkissa käyntiä. No eihän herra nyt ihan nätisti ollut, mutta sainpahan vähän edes reenattua. Gogon jälkeen suuntasimme kauppakeskuksen Duoon. Siellä herkuttelimme Minetti jäätelössä ja haimme irtopähkinöitä Punnitse ja Säästästä. Ruokakaupan lisäksi pyörähdimme myös UFFin myymälässä. Sieltä löytyi eurolla kaulapanta koiruudellemme.


Sekä 14eurolla ihanan muhkea Mangon neuletakki minulle.


Lenkilläkin kävimme ja tuumasin, että kyllä täytyy hakea lämpimämpää vaatetta varastosta huomenna.


Lenkin jälkeen oli hyvä herkutella koskenlaskija-uunilohella ja jälkkäriksi söimme porkkanakakkua, kun kaveri tuli autoaan korjaamaan talliimme.

Tälläinen arkiversio ilman hienosteluja.


Huomenna vuorossa siivouspäivä, joten saa nähdä ehtiikö muuta taas tekemään.


-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti