Viikonloppuna pääsin viimein tekemään saippuaa! Sattuneesta syystä saippuan valmistus kuitenkin tapahtui kotona eikä kansalaisopistolla, mutta pääasia että valmista tuli.
Ensiksi valmistuivat vaniljasaippua sekä sheivaussaippua. Vaniljasaippua koostui kookosrasvasta, palmuöljystä, mehiläisvahasta, risiiniöljystä, kaakaovoista, oliiviöljystä ja rapsiöljystä sekä tietysti lipeästä ja vedestä. Kun seokseen lisäsi vielä kaoliinia, vaniljatuoksua sekä murskattua vaniljatankoa niin ihanuus oli valmis.
Vaniljapilkut sai saippuamassan näyttämään ihan vaniljajäätelöltä. Naapurin rouva varasikin heti yhden saippuapalan nähdessään tämän kuvan. Lupasin, että joulupussista löytyy. ;)
Seuraavana aamuna pääsin leikkaamaan saippuan paloihin ja tuoreeltaan otin kuvan.
Sheivaussaippuaa halusin testata, koska en ikinä raaski ostaa sääriäni varten erityistä sheivausainetta, niin josko tämän avulla terä liukuisi nätisti. Tämä saippua koostui puolestaan kopkosrasvasta, palmuöljystä, riisini- ja rapsiöljystä sekä mehiläisvahasta, vettä ja lipeää unohtamatta. Myös kaoliini eli valkosavi sopi mielestäni tähänkin ja värin saippua sai spiruliinasta. Tuoksuna sai toimia piparminttu. Tuoksun ja värin halusin valita niin, että isäntäkin uskaltaa halutessaan kokeilla tätä. Hän kun ajelee hiuksensa aina partahöylällä pois.
Näiden saippuoiden valmistumista hän tulikin katsomaan ja kun kerroin niiden tarkoituksen, niin ei hän ollenkaan tyrmännyt ideaa käyttää näitä itsekin.
Lopputuloskin sai isännältä kehuja, mutta ilmoitin ettei hän saisi käsiinsä näitä täydellisiä yksilöitä, joita kuvasin, vaan ne joihin muotti poistovaiheessa painoi pienet jäljet ennen kun keksin paremman tavan irrottaa saippuat.
Nyt nämä yksilöt odottavat kaapissa lopullista valmistumistaan. Ja varmasti moni saa tahtomattaankin joululahjaksi saippuaa! ;)
Nyt nautin tämän vuoden ekan joulutortun extrahillolla ;)
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti