Niinpä päätimme ajaa kirppisten kautta kotiin. Ensimmäisenä poikkesimme Outolinnussa. No jo alkupään pöydät oli niin täynnä aivan liian kallista tavaraa, ettei paljo tarvinnut tarkemmin tutustua. Kun pienestä ulkotuli sicpackista olisi saanut pulittaa viis euroa, niin ei tarvinnut edes harkita. Pöydät oli kyllä täynnä tavaraa, mutta hintataso oli useassa pöydässä aivan posketon!
Yleensä en kynsilakkoja paljo viitsi kirpparilta ostaa, mutta kolme oikeanpuoleista koristelukynsilakkaa houkutti, joten ostin tämän kahden euron pussin.
Nämä lasit oli niin vastustamattomat, että oli jälleen hairahduttava vaikka lasikaappi jo pullottaakin.
Näiden lisäksi mukaani lähti ainoastaan 1,5euron fleece-kangaspala. Tytöt löysivät karkkia sekä Karvinen-sarjakuvakirjan. Onneksi emme lähteneet varta vasten tuolla poikkeamaan.
Kotimatkan varrelle mahtui myös Pirkan kirppari ja poikkesimme sielläkin. Alkuvuoden huonous näkyi täällä siinä, että pöydät oli täynnä, muttei mitään mielenkiintoista. Vauvoille olisi kyllä löytynyt söpöjä vaatteita. Omaan koriin päätyikin sitten vain Converset pojua odottamaan.
Sekä pari kynsilakkaa ja sydän 0,5eurolla. Tytöt ostivat mangoja ja toffeeta.
Kotona testasin kynsilakat ja kaikki muut oli käyttökelpoisia paitsi musta, joka oli niin kuiva että lensi suoraan roskiin. Maybellinea on myös vähän lantrattu, mutta ajaa vielä asiansa. Pakko päästä testaamaan illalla näitä. Valinnan vaikeus kyllä iskee. ;)
Nyt aloitan tän viikon urakan: Hobitti-trilogian kahden ekan osan katsomisen, jotta lauantaina tietää mikä on jutun juoni. Yksi leffa kestää yli kaksi tuntia, joten hetken saa teeveetä katsoa, jotta kaksi osaa on katsottu.
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti