Ensimmäisenä tein itselleni ns. pulsuhanskat eli hanskat joista puuttuu sormet. Itseäni kun aina ärsyttää se kuinka hanskat rajoittavat tekemistäni.
Päällinen on mummulta saamastani vanhasta neuleesta. Ilmeisesti ollut joskus jonkun villapaita, joskaan villaa se ei ole, vain jotain tekokuitua. Mutta oli niin kaunista, että valitsin sen. Vuorena on valkoinen fleece. Tosi näppärä tehdä, kun ei paljon tarvinnut ommella ja kaavanakin toimi oma käsi.
Eniten aikaa menikin koristeisiin, pitsinauhat on ommeltu molemmilta reunoilta kiinni, jotta pysyvät nätisti paikoillaan. Ja olihan se pitsiruusuke taas saatava tätäkin koristamaan. ;)
Kukkaro puolestaan tuli pojulle. Vaikka 2,5vuotias ei sitä oikeasti tarvisi, niin hän usein kysyy että saako hän rahaa taskuun. Nähnyt niin monta kertaa siskojen ostavan itse kaikkea. Meidän kukkarot oli vaan kaikki niin tyttömäisiä ettei ne oikein pojalle sopinut.
Tyhjentelin pieniä vaatteita pojun kaapista, kun käteeni osui liian pieni ja parhaat päivänsä nähnyt neuletakki söpöillä koristeilla. Päätin antaa sille uuden elämän kukkarona!
Ratkoin kaikki merkit ja napit irti ja etsin niille uudet paikat kukkarosta. Neuleen selkäkappaleesta tein kukkaron pohjakankaan.
Pohjakangas on vahvistettu tukikankaalla. Tässäkin aika kului lähinnä käsin ompeluun.
Kukkaro kirjaimellisesti vietiin käsistä kesken kuvauksen. Poju tiesi tämän olevan hänelle.
Kukkaro pääsi heti omistajansa syyniin. ;)
Jokainen yksityiskohta tutkittiin. Ja sitten tietenkin haimme pari hilua sinne sisälle laitettavaksi.
Yhtenä päivänä ehdin vielä suhauttaan ison kasan kestörättejä/-servettejä ihanista tilkuista. Kyllä näillä kelpaa pyyhkiä nassut ja tassut.
Nyt suuntana on kauppa, jotta pääsee sitten tekemään hampurilaissämpylöitä sekä -pihvejä. Hampparipäivä!
Mukavaa viikonloppua kaikille, sitten kun se kullakin alkaa!
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti