Vaikka iltani kului Huawein tukena sekä hiuskriisistä kärsivän siskoni neuvonantajana, niin ehdin kuin ehdinkin viimein tehdä myös lupaamani käsilaukun nuoremmalle neidille. Vanhempi tilasi laukun, muttei ole ollut kotona kertomassa kangastoiveita, niin päädyin suunnittelemaan nuoremmalle pikkukäsilaukkua. Kankaaksi halusin kaapista löytämäni valkokukallisen farkkukankaan.
Kassin takaosa.
Etupuolelle halusin ison pitsikukan, jonka tein jälleen pitsinauha pyörittämällä. Hihnaksi paras oli pitkä, vaikka neiti itse oli lyhyen kannalla. Pitkän saa niin helposti kaulaan roikkumaan eikä siten jää mihinkään niin suurella todennäköisyydellä kuin käsissä roikotettava.
Kukasta tuli juuri niin muhkea kuin toivoin.
Sisäkankaana on vaaleansininen lakanakangas.
Hihnan kääntöön sain kuluun rutkasti aikaa, mutta muuten työ sujui joutuisasti. Lopputulos oli kerrankin juuri sellanen mitä toivoin ja neitikin tuntui tykkäävän.
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti