Perjantaiaamuna veimme muksut ja koiran naapuriin ja lähdimme kohti Hesaa. Matkalta nappasimme kolme kaveria mukaan ja ei muuta kuin kohti lentokenttää. Synttärisankari ja hänen tyttöystävä, joka matkan oli järjestänyt, iso kiitos hänelle siitä, tulivat perästä omalla autollaan. Vasta lentokentällä selvisi sankarille ettei tulossa ole kahden keskistä, romanttista viikonloppua. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun me lampsimme häntä kohti kentällä. Millään ei meinannut valjeta, että mitäs toi remmi täällä tekee. Kun ajatus viimein kirkastui, tuli suusta huvittunutta, painokelvotonta tekstiä. ;) Kuvasin tilanteen kännykälläni, mutta eikös vanha kännykkäni sekoillut ja jätti videon tallentoimatta. :(
Air Balticilla lensimme ensin Riikaan ja sieltä Prahaan. Lennot oli lyhyitä ja koneet hyvin pieniä. Koska matkalippuun ei kuulunut kuin käsimatkatavarat, niin koneessa oli kyllä sullomista että saimme kaiken mahtumaan. Ystävällisesti joku pukumies oli täyttänyt yhden kokonaisen ylähyllyn omilla tavaroillaan. No en antanut herralle muuta vaihtoehtoa kuin tunkea läppärilaukkunsa penkin alle, jotta sain oman ison laukkuni mahtumaan lokeroon. Lopulta hän kaivoi puvuntakkinsa ja päällystakkinsakin pois rutusta laukkuni alta. ;D Hän varmaan kirosi minut samalla alimpaan helvettiin, mutta ehkä olisi itsekin voinut heti ne lauttaa vieressä olevalleen, tyhjälle paikalle.
Matkaa kentältä hotellille ei onneksi ollut paljoa ja se meni nopeasti taksilla. Hotlalla pikainen vaatteiden vaihto ja siitä lähdettiin heti syömään. Nälkä oli järkyttävä, kun olin viimeksi syönyt aamupalan 12tuntia sitten. No lopultahan päänsärky vaati sen, etten enää jatkanut syömisen jälkeen muualle.
Yön aikana onneksi päänsärky helpotti ja aamulla olin jälleen iskussa. Lähdimme viimein kauemmaksi hotellilta ja pyörimme päämäärättömästi siellä sun täällä. Mutta mukavaa oli.
Tämänkin upeuden kuvaus hoitui matkaseuralta hienosti. Omalla matkakännykälläni, Iphone 4:sella tuntui olevan mahdotonta saada hyviä kuvia.
Paras hetki oli, kun muka kartan kanssa olimme koko päivä menneet, niin illalla huomasimme yhtäkkiä olevamme taas alussa kuvatun kirkon pihalla. Kartanlukutaito ei siis ollut seurueemme vahvuuksia selvästikään.
Lauantai-iltana kävimme taas hotellilla vaihtamassa vaatetta ja odottelimme toisiamme aulassa. Pieni hotelli ei selvästikään ollut varautunut siihen, että useampi suomalaismies sekä -nainen istuskelisi sen aulabaarissa, joten sieltä loppui olut! No onneksi hätä ei ollut tämän näköinen vaan jatkoimme muualle.
Jännää oli, että vaikka olimme liikkeellä sekä perjantaina että lauantaina, niin baarit ja pubit huusivat tyhjyyttään. Iso sporttibaari keskustassakin oli lähes tulkoon yksityiskäytössämme.
Kerran onnistuttiin saamaan joku ulkopuolinen kuvaamaan laumamme. Joskin poikaystäväni ei enää ollut seurassamme.
Sunnuntaina mihinkään ei kannattanut lähteä ennen kello 12, kun kaikki paikat olivat kiinni. Vähän etukäteen lähdimme kuitenkin poikaystäväni ja kaverimme kanssa Hootersiin.
Kun muu porukka pääsi ylös ja ulos, lähdimme viimein vanhaan kaupunkiin asti.
Rakennukset on kyllä kauniita Prahassa.
Se kuinka tiheeseen rakennukset on rakennettu, on myös aivan toista kuin Suomessa.
Oma lempparini oli tämä kirkko (Church of Our Lady Before Tyn). Se oli kuin suoraan Disneyn sadusta ja hyvin kohtalokkaan näköinen.
Kaupungin keskellä olevasta tornista näki komeasti joka suuntaan. Ja torin laidalla olevat lämmitetyt terassit oli illan hämärtyessä tunnelmallisia. Oi miksi, sellaisia ei ole Suomessa?? Luultavasti sen estää taas monen monta lakipykälää. Lämmitetty terassi, irish coffee ja iltahämärä oli kyllä ikimuistoinen yhdistelmä. <3
Matka koostui hyvästä seurasta ja hyvästä ruuasta eli onnistunut reissu kaikin puolin. Ruoka ja juoma oli edullista, vaatteet ei. Niinpä shoppailuni rajottui yhteen kertaan.
Tally Weijl oli minulle uusi tuttavuus ja sieltä löytyi ihana kesämekko n. 30eurolla. Navy-tyyli on aina ollut lähellä sydäntäni.
Kaikin puolin kyllä ihana irtiotto arjesta! Mitä nyt eilen hieman väsytti, kun olimme kotona kolmen jälkeen yöllä ja seiskalta piti nousta lapsia hakemaan. Kone oli tunnin myöhässä suunnitellusta aikataulusta, mutta onneksi sentään lensi. Osa Norwegianin lennoista kun oli lakon takia peruttu. Onneksi tilava, uudehko kone sai minulta anteeksi pienem viivästymän. Olen kyllä koska vaan valmis lähtemään uusiksi kaupunkilomalle!
Kiitos vielä reissuseuralle, jos satutte tänne lukemaan eksymään. Ja ihanista kuvista @heikinsua ja @smirde Joillakin se kuvaaminen on lähellä sydäntä ja onnistuu vaivatta! <3
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti