tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kirppisvisiitti

Sain tänään soiton töihin, että keskimmäisellä on silmätulehdus. Olinkin pääsemässä töistä hetken päästä ja tarkoitus oli mennä salille, mutta suunnitelmat jälleen muuttui ja jouduin ajaan suoraan päiväkodille. Siellä minua odottikin hyvin punasilmäinen tyttö. No lääkäriaikaa ei kunnalliselta puolelta enää herunut, mutta käskivät kysymään josko saataisiin reseptiä kumminkin sitä kautta. Tapaus oli niin selvä, että lääkäriä näkemättä saatiin resepti. Jouduttiin kuitenkin odotella, että lääkäri saisi e-reseptin kirjoitettua, joten päätimme suunnata kirpparille.

Pirkan kirpputorilla oli jälleen pöydät täynnä tavaraa, mutta ei tällä kertaa ehkä kumminkaan omaa tarvetta vastaavaa. Mutta tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin lähteä, vaan aina sitä jotain mukaan tempautuu.

 
Nämä Ikean koristetyynynpäälliset maksoi yhteensä 3€ ja ovatkin mitä loistavimmat peittämään askartelutilan karmeat kukkakuvioiset tyynyt. Kaveriksi löytyi vielä raitapäällinen, joka ei myös paljoa maksanut (2€). Nappien vaihto, niin päällinen on kunnossa. Nyt yksi napeista on rikkinäinen.


Todellinen löytö hintansa puolesta oli tämä Mangon paita, josta ei tarvinnut euroa enempää pulittaa.


Lapset puolestaan innostuivat DVD-löydöistä. Barbie maksoi kolme euroa, kolme muuta saman verran yhteensä, oli näet puoleen hintaan. Yleensä vetoan siihen, että meillä on jo niin paljon piirettyjä, mutta nyt hellyin nämä ostamaan.


Kenkäosastokin sai täydennystä, kun silmiini osui nämä Dinskon kengät. Aluksi en niitä huomioinut, koska mustia korkkareita löytyy kaapista jo liikaakin, mutta kun tarkemmin katsoin niin huomasin niiden olevan lempikenkäni malliset. Viime kesänä jouduin heittämään lenpikorkkarini roskiin, kun ne olivat tulleet tiensä päähän. Aiemmat oli valkoiset, mutta uskon niiden olevan samaa mallia kuin nämä. Ja neljä euroa korkkareista, joilla voisi kävellä maratonin, ei ole mitään!


Sain myös hyvän syyn heittää rikkinäiset crocsini viimein roskiin, kun eräästä pöydästä löytyi ehjät, mutta pesua vaativat corcsit kahdella eurolla.


Oudoin löytöni kirpparilta oli kuitenkin pesupähkinäpaketti, ilmeisesti joku oli ostanut eikä ollut tykännyt. Tämä sopi minulle mainiosti ja nappasin kahdella eurolla ison laatikon pähkinöitä mukaani.


Kirppikseltä suuntasimme vielä ostamaan vähän kukkia ja siemeniä pihaan. Ihanaa päästä vihdoin istuttamaan kesäkukkia. Ja tämä oli vasta eka kukkakauppakäynti ;)


Nyt syömään kinkkukiusausta ja sitten istutushommiin <3


-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti