Kaksi ainoastaan sai postimerkit päällensä, isosetäni sekä nuoremman neidin kummitädin kortti lähti postin matkaan, muut hoituvat ihan itse vieden.
Eurokankaasta ostamani "itse tehty"-nauharulla osottautui todella hyväksi ostokseksi, kun siitä sai leikattua hyvät palat saippuapaketeihin.
Jokusen sheivaussaippuankin aion lahjoittaa eteenpäin, todettuani nämä toimiviksi. Pohjaan kirjoitin käyttöohjeen, niin tietävät saajatkin mitä nämä on.
Jalkakylpypommit pääsivät myös pussukoihin odottamaan lahjoihin pääsyä.
Itselleni jäävät laitoin lasipurkkeihin odottamaan käyttöä.
Sytytysruusut on ollut niin loistavia myös mieheni mielestä, että niitä oli tehtävä toissa päivänä uusi satsi. Nyt onkin taas hamstrattava munakennoja seuraavan tekemiseen.
Jokusessa lahjassa oli kuitenkin jo kaikki osat valmiina ja sain ne ihan lopulliseen pakettiinsakin jo.
Toinen eskaritädeistä saa vaniljasaippuan sekä kupposen karkkia? Ei ihan, päällä olevien karkkien alla on piilossa kynttilä. (Toisen lahja pysyköön piilossa, ettei vaan paljastu saajalleen ;) )
Huomenna olisi juhlaa jälleen, kun vanhin neiti antaa lupauksensa partiossa. Ja viimein, vuoden odotuksen jälkeen hän saa partiohuivin kaulaansa.
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti