Aloitimme kierroksen kirppikseltä ja olihan se uusi ja siisti. Hieman ehkä ahtaat käytävät näin rattaiden kanssa liikkuvalle ja paljon oli vielä tyhjiä pöytiä, mutta ei onneksi ollut turha käynti. Poju löysi rekan, pikkuneiti jonkun lelupussin ja isommat neidit luettavaa. Itselleni löysin söpön joulumaton 6,5eurolla.
Matto pyörii nyt koneessa ja sitten pitäisikin keksiä mihin sen laittaisi. ;)
Kahdeksalla eurolla mukaan lähti vielä etsimäni häkki. Tänne olen suunnitellut hyasinttiasetelmaa. Harmi vaan ettei tullut mieleen, että vierestä olisi löytynyt Plantagen, josta ne kukatkin olisi saanut näppärästi.
Kangaskaupassa käynti sujui vielä näppärästi, mutta sitten pikku herran käytös muistutti enemmän eläintarhasta karannutta apinaa. Olisi haluttu kävellä ja silloin ei uskota mitään ja rattaissa vaan huudettiin. Saimme kuin saimmekin kumminkin kauppareissun kunnialla loppuun.
Kotona äkkiä ruokaa pöytään ja kinkkupiirakka uuniin. Kaveri oli tulossa palauttamaan saippuamuotteja ja hyvinhän se ilta vierähti kahvien ja Muuttuvan labyrintin siivillä. Tytöt innostuivat haastamaan vierasta moneen erään.
Eipä tälle illalle mitään hommaa ollut suunnitteillakaan, koska eilen ylitin itseni korttien teossa.
Olin maanantaina löytänyt Prismasta mieleisiä korttimatskuja ja päätin eilen tehdä jokusen kortin jo. No materiaalit oli niin mukavia, että vei mennessään ja tänään kun niitä keräilin painojen alta pois laskin että näähän riittääkin jo. Tänä vuonna en postita korttia kellekään muulle kun isosedälleni, koska postin 75sentin postimaksu per kortti oli mielestäni liikaa. Suurimman osan kortinsaajista kuitenkin näen vielä ennen joulua.
Samalla tein vanhasta matematiikan kirjasta lahjapusseja, joihin saa tyttöjen kavereille pienet muistamiset sujautettua.
Paketoittin myös kaikki hyvännäköiset vaniljasaippuat sekä jokusen muunkin. Pikkuvikaset jää sitten omaan käyttöön. Onneksi sain juuri siskoltani juuttinarua rullallisen, se sopi vanhan kirjan sivun pariksi täydellisesti. Sisällä on vielä leivinpaperia, niin ei tule tahroja varsinaiseen pakettiin.
Nyt pitäisi alkaa väsään taas kranssia. Mukavaa pikkulauantaita kaikille <3
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti