Niinpä leikkasin siitä 120cm x 45cm palan sekä rimpsuja varten kaksi suorakaiteen muotoista palaa.
Huolittelin palat, tein kuminauhakujan ja ompelin palat yhteen. Helppo ja nopea hame siis kyseessä jälleen. Mielestäni rimpsut oli riittävä yksityiskohta hameeseen, mutta tyttäreni vaan pyöritteli hametta käsissään ja kysyi missä kuva on? Niinpä siihen oli jälleen lisättävä kuva. Käytin jälleen Lidlistä joskus ostamiani silityskuvioita, jonka tosin ompelin paikoilleen että pysyy varmasti. Näin oli jälleen yksi hame valmis.
Hameen sovittelu oli tyttäreni mielestä turhaa, mutta pikkuveli olisi ollut sitäkin innokkaampi sovittelemaan. Niinpä ajattelin nyt testata housujen tekoa, en ole koskaan aiemmin housuja tehnyt! Malli oli selvänä mielessäni, mutta tietenkään minulla ei ollut siihen kaavaa. Niinpä käytin yhtä perushousujen kaavaa antamassa vähän oikeaa mallia koon suhteen sekä haaraosan leikkaamiseen ym., muut mitat saivat sitten tulla lennosta.
Kangasvalinta oli selvä, ruskea tähtikangas (Samsukasta tilattu) oli odottanut käyttöään jo hetken ja vihreää tähtikangasta (Kotivisio-messuilta ostettu) oli vielä jonkun verran jäljellä.
Niinpä leikkasin ruskeasta kankaasta palat, olematta yhtään varma siitä tuleeko tästä mitään. Onneksi nykyinen lainakoneeni on sitä laatua että ompelee trikoonkin nätisti ilman turhia ongelmia. Heti kun näin ruskeat palat yhdessä aloin olla toiveikas sen suhteen että ehkä tämä tosiaan onnistuu ja näistä housut muodostuu.
Vihreästä kankaasta halusin väriä ja eloa housuihin ja tein siitä leveän vyötärökaitaleen. Inhoan sitä kun housut jäävät liian alas ja sitten vilkkuu vaippa. Kestovaipat kun ei ainakaan ohuempia ole kuin kertakäyttöiset, niin monet housut tuppaa jäämään liian matalalle takaa. Yöhousuissa käytän suosiolla pari kokoa normaalia isompaa kokoa.
Koska halusin housujen pussittavan niin tein leveät kaitaleet myös puntin suihin. Lisäsin vyötäröön vielä kuminauhakujan niin pysyy hyvin ylhäällä, puntit ei kuminauhaa tarvinnut. Kaitaleiden mittaaminen oli pojun mielestä hauskaa hommaa. Kai hän ihmetteli miksi äiti kietoo kangasta hänen mahaansa ja nilkkaansa.
Lopuksi enää neulasin kaitaleet paikoilleen ja ompelin kiinni siksakein ja suorin ompelein. Tarkistin vielä että kankaat tuli joka puolelta hyvin kiinni toisiinsa ja viimein oli housut valmiina. Sain housut sovitettua pojulle ja totesin niiden olevan vielä aavistuksen isot, joten ihan vielä ei käyttöön päädy, mutta muuten lopputulos miellytti. Parempi kuitenkin iso kuin valmiiksi pieni.
Omasta mielestäni onnistuneet ompelukset oli valmiina ja olin laittamassa konetta pois kun kaapista osui silmiini eräs kesätakki. Takki on peräisin Linna kirppiksen "ota tästä"-laarista, eikä siis maksanut mitään. Ongelma oli kuitenkin se, että takki oli vyötäröltä aivan liian leveä minulle. Ajattelin, että nyt kavennan tätä nopeasti, meni sitten syveen tai saveen, niin eipä ole onneksi rahallinen menetys. Ja siitä vaan summanmutikassa vedin kavennukset sivusaumoihin ja yllättävää kyllä takki pysyi muotissaan hyvin ja sain siitä hyvän, ILMAISEN, takin töihin.
Nopea välisiivous, kone ja kankaat pois ja kun pöytätilaa jälleen ilmeistyi, oli taikataikinan vuoro. Tämä oli jälleen niitä asioita, joita oli odotettu kun kuuta nousevaa, mutta aina tuppasi siirtyä toiseen hetkeen. Poju oli aivan onnessaan kun pääsi "leipoon" taikataikinalla, kerran sitä maistettiinkin, mutta 3dl suolaa taikinassa teki kyllä tehtävänsä ja maistelu loppui siihen.
Pojulta ei mitään lopulta valmistunut, mitta tytöt saivat vaikka mitä aikaiseksi ja olisivat kuulemma tarvinneet lisää taikinaa. Lupasin tehdä toisella kertaa lisää. Työt uuniin kovettumaan ja taas siivoamaan jälkiä. Taikinan siivous lattialta oli ihanaa, verrattuna muovailuvahaan, koska lattialämmitys kuivatti taikinariput hetkessä. Myös taiteilussa käytetyt veitset ym. oli helppo vaan työntää koneeseen kun oli ruoka-aineista tehty massa.
Tänään pääsee tytöt maalaamaan työnsä. Poju taidetaan eristää siitä tilasta ;) Eipä siitä välttämättä olisikaan maalailemaan, kun on jälleen kuumeessa ja flunssassa eli kotihoidossa.
Mukavaa viikkoa kaikille! :)
- Tiia
Hei!
VastaaPoistaKaikki kuvani hävisi google-tilin poistamisen myötä, löysin kuitenkin osan kuvista koneelta ja lisäsin niitä erilliseen albumiin, kun tänne niitä ei pysty jälkikäteen lisäämään muuta kuin julkaisemalla jutun uusiksi. Tästä linkistä näet tämän postauksen kuvia. Salasana on: kirppistelya
http://s1167.photobucket.com/user/Pilvio/library/Sunnuntailuomuksia?sort=6&page=1
-Tiia