Nattarin Puotikuu oli täynnä ihania vaatteita, mutta kuten tavallista vaatteiden koot sijoittuivat lähinnä vauvaikään. Merkkivaaterekki pursui kuitenkin ihanan näköisiä vaatteita, joten syvennyin siihen. Vaikkei nämä nyt ollutkaan välttämättä hintansa puolesta todellisia löytöjä niin lähtivät silti mukaani.
Nämä Benettonin farkut oli niin keväisen, ihanan pinkit että rakastuin niihin heti. Hintakin oli todella hyväkuntoisille farkuille pieni, 5,5euroa. Saas nähä mitä meidän vannoutunut hameiden käyttäjä sanoo.
Tämä oli merkkinä minulle tuntematon, Desigual, mutta niin hieno Benettonin farkkujen pariksi kesällä, että oli pakko ostaa (6€).
Pojalle tarttui mukaan Me&i-paita, joka oli ihanan pehmeä ja söpö, 8eurolla. Vieressä tytölle menevä, uusi Polkka Jamin penaali, joka -50 prosentin alennuksella, maksoi vaan 3€.
Merkkivaaterekin jälkeen katsahdin vielä kangashyllyn ja sieltä löytyikin söpö sydän-trikoo. Palan koko oli vähän niin ja näin, mutta katsotaan mitä siitä myöhemmin keksitään tehdä.
Nattarista jatkoin Lentolaan, Pirkan kirppitorikeskukselle. Vaikka kello oli vasta yksi niin porukkaa riitti tuttuun tapaan, mutta pääsin kuitenkin hyvin kiertämään ja nautinkin siitä kuinka kätsysti yksin pääsi puikkelehtimaan ihmismassassa. Tälläkään kertaa kyseinen kirppis ei tuottanut pettymystä.
Ensimmäiseksi silmiini etsiytyi juuri tyyliini sopiva tarjotin (6€), johon on mukava pistää esille vaikka vain koriste-esineitä.
Kierroksen jatkuessa mukaan lähti vielä kahdesta pöydästä löytöjä.
Juhlakäsilaukkuja ei koskaan tule ostettua kaupasta, kun ei tiedä koska tarvii ja kun tarvii, ei ehdi ostaan. Kahden euron panoksella ei haittaa vaikkei ihan heti käyttöä löytyiskään. Toisen pöydän henkarilla roikkui hyvännäköinen takin ja kaulahuivin (3,5€) kokonaisuus, joka oli juuri oikeaa kokoa. Selected/Femmen takista jouduin pulittamaan vain 9€. Valevetoketju oikean päällä oli ihana yksityiskohta muuten niin simppeliin takkiin.
Jälleen kerran onnistunut kirpparikierros ja sai hyvillä mielin lähteä kotiin odottamaan josko se kevät sieltä tulisi ja saisi takin käyttöön.
Hyviä keväänodotuksia myös lukijoilleni!
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti