lauantai 14. maaliskuuta 2015

Saarijärvi

Keskiviikkona iltapäivällä pakkauduttiin passattiin koko sakki ja lähdimme kohti Saarijärveä. Saarijärveltä appivanhempani oli vuokranneet perinteisesti mökin, jossa itse en ollut aiemmin käynyt. Perheemme lisäksi mukaan lähti pari päivää aiemmin myös anoppi ja appiukko.

Mökki oli mukava ja aivan mahtavalla paikalla, ainoastaan mökille vievä jäinen mäki oli aivan kauhea kuljettava. Autolla ei tarvinnut edes harkita ajavansa alas asti.

Mökki oli kuvan keskellä puiden välissä näkyvässä "aukossa".


Sää suosi meitä koko loman ajan ja vietimmekin joka päivä aikaa pihalla.


Päiviin kuului hyvää ruokaa, Saarijärven keskustassa pyörähtämistä (kirppislöytöni kerron huomenissa ;) ) ja saunomista. 



Toki sitä ehdittiin oleskella mökilläkin, ihan vain tekemättä mitään. Kuten kuvasta näkyy niin myös järjestys oli lomalla ja vaatteet ja sängyt  hujan hajan. ;)



Eilen innostuin hampurilaissämpylöiden lisäksi leipomaan myös korvapuusteja. Kauniita niistä ei tullut, mutta suussa sulavan hyviä! Mieheni epäili ettei ne millään kulu, mutta tänään sitä jo tytöt tappeli viimeisestä pullasta.

Kolmikkoni tuoretta korvapuustia syömässä. 

Paras hetki oli kuitenkin, kun iltaisin tarvoimme jäällä kohti kotaa paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja.


Jää oli uskomaton, se eli koko ajan ja paukkui matalalla äänellä päivästä yöhön. Paksuutta jäällä oli reilusti, mutta kumea pauke kertoi kevään lähestyvän. 


Tänäänkin suuntasimme iltamatkallemme upeassa auringonpaisteessa.

Palatessamme mökille viimeiseltä ristiretkeltämme kiipesimme korkealle vuoren rinteelle, josta oli upea näkymä Saarijärvelle. Tähän kuvaan on hyvä päättä tämä päättää tämä postaus <3



Loma oli mukava ja rentouttava eli onnistunut! Nyt kuitenkin sormet jo syyhyäis tekemään jotain...joskohan huomenna ehtisi tehdä jotain mukavaa.


-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti