perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ropelli-kirppis ja lahjan tekoa

Keskiviikkona piti olla kotona vaan, mutta keksinkin yöllä, että lähden aamulla käymään Biltemassa ja Ikeassa. Kun reissuun lisättiin vielä passikuvien haku Pirkkalasta niin kierros oli selvä. 

Verkkokauppa.comista lähtiessäni liikenneympyrässä silmiini osui Ropelli-kirppis. Olin monesti sen huomannut, kun olen tuolla päin sattunut kulkemaan, mutta aina siinä vaiheessa kun olin jo ajanut ohi. Niinpä nyt oli must pysähtyä ja poiketa. 

Parkkitilaa oli vähän niukasti, mutta onneksi keskellä päivää porukkaakin oli vähän ja sain paikan. Sisällä minua odotti sopivan kokoinen, selvä kirppis, jossa oli mukava kiertää. Pöydät oli täynnä tavaraa ja hinnatkin sopivat, tällä hetkellä vaan ei juuri ole mitään osto-tarvetta. Jotain kumminkin löytyi. 


Nämä ihanat Mauri Kunnaksen hahmoilla varustetut sisustustarrat lähti mukaan 1,5€:lla.


Nämä luultavasti jotain emännän lahjoja, mutta tarrat oli niin söpöjä, että oli pakko ostaa tänä setti kolmella eurolla. Poju jo innoissaan joka sivun värityskirjasta värittikin yhdeltä istumalta! 


Vaikka edelleenkään en ymmärrä likasten tavaroiden vientiä kirpparille, niin nyt tahrat liinoissa ei haitannut kun päätyvät vaipan sisään. ;) Tahrat kun saivat hinnan pysymään mukavasti alhaalla.

Lisäksi mukaan lähti vielä jokasen valitsema euron lelu ja tytöt löysivät myös söpöt tehtäväkirjat kahella eurolla.


Itse ostin myös kolmella eurolla vanhat sakset, mutta ilmeisesti mukavan myyjän kanssa jutustellessani onnistuin unohtamaan sakset tiskille.


Biltemasta hain äkkiä hiomisprojektiini eli lipastoon uudet vetimet. Sekä muuta pientä käyttötavaraa. Viereiseen Ikeaan suuntasimmekin taas koko lauma ja siellä oli jos jonkinmoista jälleen. Emme kumminkaan tarvinneet paljoa, joten tavoite oli pysyä pikakassan ulottuvilla. ;)


99sentin saksitrio oli juuri se mitä varastoon tarvitsin, siellä kun määrä korvaa laadun ja jokaiselle on riitettävä samaan aikaan sakset.


Piirustuspaperiteline ja -rulla oli myös hyvä lisä, niin on aina käsillä sopivaa suttupaperia. Kuvassa vasemmalla näkyy myös löytötorilta bongaamani "hyllyt". Oikeasti kyse on jostain keittiön/khh peitelevyistä, mutta ne sopivat täydellisesti varastoon pilttipurkkihyllyksi! Ja kahden euron kappalehintaa kiitteli lompakkoni. 

Muut tavarat nyt oli jälleen saippuapumppua ja muuta tarpeellista.

Kotona pakkasin varastokamat kasseihin ja vein varastoon. Kankaathan ei enää mahtunutkaan mihinkään laatikoihin, joten jäi vähän epäsiistiksi, mutta onpahan siellä. Täytyypä laittaa äitille paniikkiviestiä postac-laatikoista heti, parin tunnin päästä kun kesäloma koittaa hällekin.


Eilen oli siivouspäivä ja johan olikin taas koiran karvaa. Syykin selvisi kun aloin karstaamaan syyllistä, josta lähtikin tukuittain karvapalloja! 

Siivouksen jälkeen hain postista pakettini, toinen oli täynnä kosmetiikka ihanuuksia sheavoista laventelisuihkugeeliin ja sitruunaiseen vartaloöljyyn.


Toinen paketti puolestaan sisälsi vaippoja, kankaita, strech-neulat ja nämä söpöt nauhat.


Kukkien istuttamisen ja vekslauksen jälkeen pääsin viimein varastoon testaamaan uutta neulaa. Otin heti vaikeimman mahdollisen lötkökankaan ja ai, että miten kaunis tikki tuli. <3


Jälleen sitä mietti miksei tätä neulaa aiemmin tajunnut?!

Yöllä viimein sain pöllön ja mekon valmiiksi. Nämä on menossa tänään tyttären kaverille lahjaksi. Kaupasta kun en keksinyt mitään järkevää lahjaa, niin ajattelin et kesämekoille on aina pikku prinsessoilla käyttöä ja pehmopöllöt nyt on vaan niin söpöjä!


Koristeeksi rintaan laitoin virkatun kukan ja paljettireunuksen kukalle.


Toivottavasti mekko on sopiva ja mieleinen. :)


 Tämän kertainen pöllö näytti tältä. Nyt onkin sitten huopa pahasti loppu.


Herra Hakkarainen kumppaneinneenkin löysi paikkansa. Herra Hakkarainen pääsi pojun ovea koristamaan, vaikka olen usein kieltänyt liimaamasta oveen mitään kenenkään. ;)


Ja Elsa ja Kille puolestaan koristaa pojun vaatekaappia. 


Nyt pesemään akvarioo, ja sen jälkeen, sään salliessa voisi hoitaa huonekaluprojektin loppuun.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti se aurinkokin näyttäytyisi...


-Tiia

2 kommenttia:

  1. Saksesi odottavat sinua kirppiksellä :) t. Ropellin Susu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Täytyykin pikimmiten suunnata sinnepäin :)

      Poista