Keskellä mettää asuessa ei sitten auta muu kuin palata sisälle, julkinen liikenne kun ei reilun kahden kilometrin kävelymatkalla houkuttele. Harmistus oli kuitenkin niin suuri, että kehtasin kysästä naapurissa asuvilta sukulaisilta autoa lainaan. Ja sieltähän se pelastus löytyi! (Iso kiitos vielä kerran <3 ) Ei tarvisi kuin heittää muksut toiseen naapuriin ja viedä mieheni veli töihin, niin auto olisi käytössäni ja pääsisin kauppaan.
Tyytyväisenä ajoinkin sitten Lentolaan, jossa olisi helppo poiketa kirppiksellä ruokakauppareissun yhteydessä. Eikä kirppisvetoni ollut tälläkään kertaa tyhjä arpa vaan löysin kaikkea ihanaa!
Nämä hennesin pikkupyyhkeet (2kpl) lähti mukaani kahdella eurolla ja tämä kukkateline, jota olin jo aiemmin kaupassa kuolannut päätyi neljällä eurolla ostoskoriin.
Tämä on niin kun tehty leikkimökin seinälle.
Jälleen samat Ikean purkit (2€) vangitsi katseeni, nyt vain pitkän mallisena. Tarkoitettu varmaan spagetille, mutta mulla sinne päätyi neulontapuikot ja virkkuukoukut. ;) Ja viimein löysin hyvä vispilän (1€) ja voin heittää naapuriin inhokkini! Joka on kyllä ihana ruostumattomasta teräksestä tehty vispilä, mutta jolla saan aina vaan tuhottoman sotkun aikaan kun kahva painaa vispilä päätä enemmän saaden aikaan sen, että vispilä tippuu lattialle lähes joka toinen käyttökerta.
Mieltäni eniten vaivannut löytö oli tämä päiväpeite, joka toisaalta oli vanhanaikanen, mutta toisaalta väreiltään niin sopiva meidän makkariin, koska kympin hinta ei päätä huimannut niin uskalsin sen ostaa. Varaston "sohvan" päällisenä menee ainakin sitten vähintään. (Peite on siis kaksinkerroin kuvassa)
Ja täytyhän sitä löytää itselleenkin jotain! Eräs vanha kukkakotimekkoni päätyi hävitykseen kun näin kuvan itsestäni se päällä. Tiesin kyllä, että monet pesut oli verottanut mekon istuvuutta, mutta kun näytin kuvassa 150 kiloselta, niin mekon kohtalo tuli harvinaisen selväksi kerta laakista! Tässä mekossa kumminkin sama puuvillan mukavuus, mutta paino putosi normaaliin. ;)
Paituli puolestaan ei ollut istuvin, mutta ihanan vastustamattoman pehmeä. Neljän euron merkki hintalapussa ei myöskään päätä huimannut.
Ja viimeisimpänä 75 sentin vyö, jossa oli sitä jotain.
Kaupat ja allergialääkkeiden noudot hoidettuani hain muksut naapurista kotiin ja tein peruskotihommat imuroinnista pyykinpesuun nopsaa ennen kuin anoppi tulisi muksuja hakemaan. Olin luvannut tehdä anopille jotain viemisiksi ystävänsä mökille (olikohan näin? ;) ). Sain vapaat kädet ideointiin ja siinä hetken tuumailtuani päädyin tekemään jälleen säilytyspussukan Marimekosta.
Koska en tuntenut kyseistä ihmistä kelle lahja menee niin tuumin tämän sopivan lähes jokaiselle. Käyttötarkoituksen kun voi keksiä mielensä mukaan vessapaperin säilytyksestä sukkakopaksi tai vaan sekalaiselle rojulle piilopaikaksi. (Kuvassa koppa näyttää nyt jostain syystä hirveän epämääräisen muotoiselta)
Lisäksi päätin surrauttaa kopan täytteeksi neljä tablettia samasta kankaasta. Aika alkoi olla vähissä ja huomasin miten posket alkaa jälleen helottaa kuten aina kun kiire iskee.
Sain kuitenkin tabletit tehtyä ilman suurempia ongelmia ja vielä pakettiinkin ennen kuin anoppi ja muksut palasi.
Koppaan sujahti vielä Fazerin sininen ja JuhlaMokka, niistä kun suurin osa tykkää.
En ollut täysin tyytyväinen paketointiini, mutta paremman puutteessa meni. Pakettiin olisi niin hyvin sopinut tänään Prismassa hypistelemäni huopasydämet, jotka kuitenkin jätin ostamatta kun en heti käyttöä keksinyt. Ens kerralla ne onkin sit ostettava ettei enää harmita. ;)
Nyt aion nauttia juuri uunista tulleesta, kotitekoisesta pizzasta.
Mukavaa iltaa kaikille!
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti