Maanantaina törmäsin siskooni ruokakaupassa. Hän esitteli löytäneensä hyvän reenilaukun alesta, kerroin että mulla olisi ylimääränen, jonka saa ilmaseks. Seuraavaksi hän näytti ostavansa koristenauhoja ja timantteja tuoksupusseihin, kyselin vähän miten hän oli ajatellut tuoksupussit toteuttaa. Epäselvän suunnitelman kuunneltuani ehdotin, että jos hän veisi nekin tarpeet pois ja tulisi meillä käymään. Ja se sopi, niinpä hän pyrähti meille hetkeä myöhemmin ja oli kuin lapsi karkkikaupassa kun sai valita kankaat tilkkulaatikoista ja nauhat pusseihinsa. Toteutus jäi tietenkin mulle.
Isompi pussukka tehtiin Oja-kankaasta ja koristeltiin puuvillapitsinauhalla sekä puisella sydämellä.
Toiseen valikoitui sinivalkoinen teema. Sisältönä molemmissa kahvipapuja ja vaniljatuoksuöljyllä roiskuteltua pumpulia.
Samalla tuli puheeksi blogini ja niin kuin arvelinkin, siskoni ei ole tätä juurikaan lukenut. Myöhemmin sainkin sitten tilauksia erinäisistä asioista, kun hän oli blogiani selannut läpi ja nähnyt tuotoksiani. ;)
Ensimmäisenä toteutin hänen toiveen reenilaukkuun laitettavasta pussukasta, johon saa soittimen ja kuulokkeet ym. varusteet. Mitat sain ja kangastoiveita kysyessäni sain luvan käyttää väriä. Näissä raameissa minulla oli vapaat kädet.
Pussukka on tehty trikoosta, niin se on helppo rutata reenilaukkuun ja vie vaan sen verran tilaa kuin sisältökin. Jämäkät meikkilaukut kun vievät aina saman verran tilaa, sisällöstä riippumatta.
Leikkittelin, kun kerran luvankin sain, kankailla ja valitsin tilkkukasasta tämän mehevän tähtikankaan ja pilvikankaan. Pikkutasku kiinnittyy tarranauhalla, mutta isoon taskuun valitsin pääkallonepit. Kuvan jo siskolleni lähetin ja tuntui tykkäävän.
Pussukan jälkeen vaihdoin vielä kuminauhat pikkuneidin immulta saamaan alushameeseen. Tampereen Trikoon hame oli hyvässä kunnossa iästään huolimatta, mutta kuminauhat oli entiset.
Kuminauhatyö jatkui, kun muokkasin siskoni pesussa lyhentyneet housut niin että nyt ne menee kuminauhojen avulla capreista.
Muuten viikko on mennyt Ottobre-lehden kaavoja tallentaessa sekä lahjojen/tuliaisten tekemisessä. Mutta sain sentäs viimein ostettua, kun sattui poistomyynnissä olemaan, Dylonin kangasvärejä. Tarkoituksena oli värjätä vaaleanpunaiset lasten aluslakanat paremmin pojulle sopiviksi.
Tummaan koneeseen pääsi myös pojun valkoinen perustrikoopaita.
Ja sekä lakana, että paita muuttui ihanan tummansiniseksi. Nyt tätä voi taas käyttääkin, kun aikojen saatossa tulleet hihojen sotkut ei näy.
Vielä vähän liitutaulumaalileikkiä ja tähän mennessä tehdyt viikonprojektit on koottu.
Koiraneuokapurkin uusi elämä. Kiitos Täplä purkin tyhjäämisestä ;)
Tähän, tiskipyödällä olevaan, lasipurkkiin on helppo heittää käytetyt kestoservetit. Ja viedä sitten koneeseen kun on sopivaa pyykkiä.
Huomenna olisi vuorossa tutustuminen uuteen kirppikseen....hmmm...saas nähä onko hitti vai huti!
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti