torstai 14. elokuuta 2014

Korulahja

Tää viikko on taas mennyt niin hurahtaen kuin olla ja voi. Tuntuu ettei mitään ehdi tekemään vaikka paljon olen tehnytkin, lähinnä siivoskellut sitä sun tätä. Homma kun ei tekemällä lopu, mutta onpahan taas pari kaappia järjestyksessä ja myyntipöytä paraikaa kirpparilla. Lastenvaatteita oli kertynyt huimat määrät myyntiin. Elikkäs jos pyöritte Lentolan suunnassa niin maanantaihin asti pöydässä nro 141 on paljon vaatetta naisille ja lapsille, sekä muutakin hyödyllistä.

Eilen oli naapurini syntymäpäivä ja halusin jotain lahjaa antaa, vaikkemme lahjoja yleensä ole toisillemme ostaneetkaan. Niinpä keksin että nyt on oikea aika kokeilla korun tekoa. Idea oli jo valmiina sekä tarvikkeet, mutten ollut vielä ehtinyt toteuttaa sitä. Hetkihän siinä vierähti kunnes koru oli valmis. 


Aluksi helmien laitto oli todella hidasta, mutta kun keksin hyvän taktiikan niin alkoi sujumaan.


Mustien helmien koko vaihtelu teki koruun mukavan eläväisen pinnan.


Ja jottei olisi liian pelkistetty niin korussa on erilaisia, toisiinsa sopivia koristeita välissä.

Pelkkä rannekoru tuntui hassulta antaa, niin päätin mennä astetta pidemmälle ja tehdä vielä korvikset kaveriksi. 


Kokonaisuus oli mielestäni onnistunut ja ainakin lahjan saaja tuntui niistä pitävän. 

Kortiksi maalasimme yhdessä pojun kanssa vähän kädenjälkiä. 


Hauskinta oli levittää maalia mahdollisimman laajalle. ;)


Lopulta maalari itsekkin kauhisteli käsiensä väriä ja väriä kyllä löytyikin koko kropasta kaulasta alaspäin.


Tänään olikin vuorossa jälleen siivouspäivä ja se sujuikin mutkitta ja ehdimme vielä kauppaankin ostamaan aineita pojun kaksvee synttäreille. Saas nähdä miltä netistä löytämieni reseptien lopputulos tulee näyttämään ja maistumaan.

Nyt hetki omaa aikaa, eli joku tv-sarja, jonka lomassa voi uppoutua tarjouksesta ostettuun irttispussiin. ;) Mukavaa iltaa ja tulevaa viikonloppua kaikille!


-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti