torstai 7. elokuuta 2014

Työkalupakki

Tällä viikolla olen taas tehnyt säilytyspussukoita, tulevalle kummitytölleni sekä omille muksuille. Sain myös tyynynpäällisen tehtyä London-kankaan paloista, jotka ostin kirpparilta.



Päädyin tekemään vain yhden tyynynpäällisen, jonka molemmat puolet on Londonia.



Tärkein projekti oli kuitenkin työkalupakin kunnostus.


Pelastin tämän vanerisen työkalupakin tätini vintiltä keväällä. Työkalupakki ei ollut kummosesti tehty, ehkä jonkun koululaisen puukäsityötuntien tulos. Joku kuitenkin siinä veti puoleensa ja niinpä otin sen mukaani.


Pohja piti uusia kokonaan, koska siinä ammotti kunnon reikä. Ja appiukkoni tekikin minulle sopivan palan hetimiten. Mutta muuten työ jäi odottamaan kodinhoitohuoneeseen parempaa hetkeä. Usein sitä katselin ja suunnittelin alottavani, mutten kuitenkaan alottanut. Pari päivää sitten päätin että työ on nyt aloitettava, kun on vielä lämpimiä säitä ja tarkenee hioa ulkona.

Hiomisurakka kestikin tovin, kun pakin tekijä oli lätrännyt oikein huolella lakan kanssa aikoinaan. Sain kuitenkin osat hiottua.


Hiomisen jälkeen maalasin osat lempparimaalillani, jonka olen joskus kirpparilta ostanut. 


Samalla maalilla on vedetty eteisen kenkähyllykin ja prinsessamme roskista pelastettu vanha puutuoli, joka toimii ns. koulutuolina. 


Tänään, kun osat oli kuivunut, kokosin pakin. Nauloja sain vääntymään yhden sun toisenkin, mutta sain onneksi pakin kokoonkin.

Pelkkä helmiäismaali ei minulle riittänyt, vaan halusin yksityiskohtia ja niinpä sommittelin pitsinauhaa pakkia kiertämään.


Vielä silkkinauhasta rusetti pitsisen päälle ja vanhasta hajonneesta korusta sydän keskelle.


Sisään pyöräytin vielä neulatyynyn. 


Ideanani on näet se, että voin pakilla helposti kuskata tarvittavat välineet varastosta sisälle, kun teen jotain pikkukorjauksia vaatteille.


Tyytyväisenä voin nyt aloittaa iltahommat ja pistää muksut pian nukkumaan. Huomenna vuorossa salilla käynti ja kirppikselle vietävien tavaroiden läpikäyntiä mummolassa.


-Tiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti