Saavuimme kirppiksen pihaan, rakennus oli uusi ja tilava. Sisätilat oli viimesen päälle laitettu ja pöydät siisteissä riveissä. Valitettavasti kuitenkin monen monta pöytää oli tyhjillään ja nekin, jossa tavaraa oli niin ei ollut meitä varten. Lastenvaatteissa koot ei mätsännyt tai hinnat oli poskettomia. Luultavasti tyhjät pöydät johtu siitä, että kirppiksen avaamisesta on nyt vierähtänyt kolmisen kuukautta, niin alkuinto on hävinnyt, mutta vakituisia asiakkaita ei vielä juuri ole. Kirppiksen viihtyvyyden puolesta toivon, että kirppis tosta puhkeaisi loistoonsa, mutta itse ei kyllä uusiks tule sinne asti ajeltua.
Ei me kuitenkaan onneksi tyhjin käsin lähdetty, vaan reilu parikymppiä sain sinne tuhlattua.
Hopeashampoo ja kosteusvoide oli sellaisesta pöydästä, jossa myytiin vain ja ainoastaan kampaamotuotteita. Hopeashampoon hinta oli jokusen euron halvempi kuin kampaamoissa, mutta tarvitsin sitä, niin päätin ostaa. Kosteusvoidetta kuluu tässä perheessä paljon ja välillä atoopikkomme tykkää käyttää edes vähän tuoksuvaakin voidetta eikä aina apteekin tuoksutonta.
Pyyheklipsu oli ihana ja sopii hyvin merkkaamaan lasten käsipyyhkeen. Euron käsivoide oli samasta pöydästä ja must-testattava, koska olen sen useamman kerran nähnyt Cosmopolitanissa tai muussa näytettävän. Ja laventelinen tuoksu onkin vastustamaton.
Kapeat mukit (1,8€/3kpl) on pojulla ehdottomia, niin ei valu maidot pitkin naamaa.
Ja kirja oli pojun ehdottomasti saatava, vaikkei 3,8€ nyt niin halpa ollutkaan.
Kotona päätin jatkaa siskoni tekemiä tilauksia. Nyt oli vuorossa kylmäkassi kahvipusseista. Paljon oli vastustusta matkalla, kun toinen ompelukone sano vihelsi heti pelin poikki. Onneksi toinen kuitenkin jatkoi työtä käskettyä ja parin tunnin tappelun tuloksena syntyi raikkaan värinen kylmäkassi siskolleni.
Vielä kun purkitin leipomani valkosuklaa-hasselpähkinäkeksit alkoi olla hommat hoidettu.
Olin aiemmin viikolla maalannut lasipurkkeihin liitutaulupohjat ja koristellut purkkien kannet.
Nyt vain täyttö ja teksti, niin kummitätini tuliainen oli valmis.
Onhan se mukava aina viedä jotain pientä viemistä, kun toisten nurkkiin menee pyörimään.... :)
-Tiia
Kiitos vinkistä, kävin testaamassa! Joissain pöydissä oli aika hinnat, mutta tein kyllä joistain pöydistä ihan löytöjä merkkivaatteita parilla kolmella eurolla!! I like!!! Ja oli viel sellasii ettei varmaan ollu montaa kertaa ollu ees päällä. Siel ois ollu kenkiäkin, nilkkureita, mut ei koko täsmänny..
VastaaPoistaKokeillaas uusiks vastata, josko tällä kertaa vastaus ilmestyis näkyviinkin :(
PoistaKiva kuulla ettei sulla ollut turha käynti. :) Itse en ole siellä toiste poikennutkaan kun on aivan toisella puolella kaupunkia, mutta vois poiketa jos joskus tulee asiaa sinne päin.
Kiitos kommentista, oli kiva kuulla tuoretta mielipidettä :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista