Perjantaina olikin suunnattava Ideaparkkiin ostamaan tarvikkeita! Matkalla poikkesin Biltemassa, jossa oli tarjolla edullinen liitutaulumaali. Purkkikin oli mielestäni söpö.
Lisäksi mukaani tarttui iso purkki puuliimaa. Pienet purkit kun on aina loppu kun vähän askartelee. Sekä pari pienen pientä maalipurkkia. Välillä aina tarvisi vähän valkoista tai mustaa maalia kirjoittamiseen tai vastaavaan, joten nämä 2,49€/kpl maksaneet maalipurkit oli loistavia. Lisäplussaa sai kunnon kansi, johon ei tarvi ruuvaria ja saa tiiviisti kiinni.
Mietin pitkään haluisinko pelkän liitutaulun vai sellaisen magneettiliitutaulun, johon voisi sitten muistilappuja kiinnittää magneetilla. Magneettimaalin toimivuudesta oli netissä yhtä sun toista mielipidettä ja hetken kesti, että löysin sopivan hintaista maalia, en nimittäin halunnut viittäkymppiä maksaa maalista, joka sitten ei toimisikaan. Sinelliltä löytyi onneksi edullisempi maali, 18€. Sinelli olikin syy siihen, että jouduin lähtemään Ideaparkkiin asti.
Maali löytyi ja samalla nyt toki katsoin olisiko muuta tarvittavaa. Siellähän oli vaikka mitä, mutta nyt mukaani ei lähtenyt tämän lisäksi kuin steariinia kilo ja ihana vanhan tyylinen, puinen, tyhjä lankarulla. Tähän saan hyvin kerittyä erään lankani, joka on purkautunut ja sotkeutunut niin pahasti ettei sitä voi tällä hetkellä käyttää. Kiitos tästä kuuluu tietenkin pojulle.
Kun nyt kerran Lempäälään ajelin, niin poikkesin samalla Eurokankaan Outletissäkin. Mielestäni tarjonta ja hintaluokka oli samaa kun muuallakin, joten erikseen ei tarvitse sinne asti lähteä. Nyt kuitenkin käteeni tarttui nämä:
Ihanan pehmeä fuksia matto vessaan. Tämä oli puoleen hintaan, niin hintaa jäi ainoastaan kymppi. Vessan matoista ei hirveästi viitsi maksaakaan, kun yks sun toinenkin on saanut kynsilakkatartuntaa.
Harmaapohjainen kangas oli mehevä kuvioltaan. Valkoinen puolestaan oli niin vastustamattoman pehmeä, että tästä tehty vaate on varmasti miellyttävä pojun päällä.
Eurolla mukaani lähti vielä keittiöliina, josta aion saumuroida pari keittiörättiä.
Kauppareissu oli nopea ja tehokas ja kotona aloinkin heti hommiin.
Työ oli hidasta, koska aluksi piti vetää magneettimaalia kolme kerrosta ristikkäin ja aina välissä parin tunnin odottelu. Näiden jälkeen oli vuorossa vuorokauden päästä ensimmäinen liitutaulumaalikerros, sitten jälleen vuorokausi ja toinen kerros.
Nyt maalit on vedetty, mutta huomenna vasta pääsee kirjoittelemaan ajatuksiaan seinälle.
Mutta kivannäköinen siitä tuli!
Perjantaina äitini ja siskoni oli meillä yökylässä, kun isäntä oli poissa. Ilta sujui seurustellessa enkä sitten ehtinyt tehdä väkertelyjä. Eilen aamulla suuntasimme sitten porukalla läheiselle kodalle makkaraa paistamaan.
Reissu vei yhteensä kolmisen tuntia ja palattuamme vieraat lähtikin jo kotiin. Itse oikaisin pojun viereen päiväunille, kun yöt on taas sujunut vähän hepposilla unilla. Joten laihaksi jäi eilisenkin työt.
Onneksi viime viikolla sain kuitenkin kivan pannan tehtyä pikku neidille. Kangas oli neidin hameesta, jonka olin tehnyt jo aiemmin, mutta jonka vasta nyt sain lyhennettyä nätiksi. Aiemmin neiti vaati saada pitää sen pitkänä.
Nyt olisi tarkoitus suunnata varastoon tallentamaan kirjaston Ottobre-lehden kaavoja.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille :)
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti