Halusin että hillo jää rakeiseksi. Väri nyt tietystikään ei näillä aineilla ole se kaikkein houkuttelevin, mutta hyvää oli.
Äiti varasi heti yhden purkin ja yhden kuskasin naapuriin, kun tiedän naapurin rouvan tehneen usein hilloa. Halusin siis kuulla mielipiteen häneltä ja hyvää kuulemma oli ollut. Oli meinannut vetää koko purkillisen kerralla.
Hillohommien jälkeen siivosin varaston loppuun. Nyt on taas tavarat järjestyksessä ja siellä on mukavan tilavaa touhuta.
Toin sinne leikkimökistä divaanin, kun toinen patjoista lähti olohuoneeseen rahiksi. Nyt on mukavan korkea sohva siellä.
Eilen kävimme aamupäivästä kahden tunnin kävelylenkillä koiruuden ja pojun kanssa. Poju oli innoissaan kun päästyämme kävelytielle asti, hän pääsi itse kävelemään eikä tarvinnut vaan istuskella rattaissa.
Ja matkaltahan löytyi paljon aarteita kukista risuihin.
Rankka reissu vaati veronsa ja poju nukahti rattaisiin kotimatkalla. Koska uni jatkui kotipihassakin, päätin ommella tyynyn pojulle.
Tyynynpäällinen on tehty tikatusta kankaasta, jonka valitsin kymmenen vuotta sitten esikoiselleni pinnasängyn reunapehmustekankaaksi. Mummuni ompeli näistä sopivat pätkät. Koska kangas oli hyvin mieleinen minulle, en antanut tai myynyt tätä pois vaikkei tarvetta enää ollutkaan vaan päätin että kun saan idean niin teen tästä jotain. Nyt idea tuli, kun poju piti tätä "kangaskasaa" peittona.
Vetoketju puolestaan kierrätettiin siskoni vanhasta käsilaukusta ja sisustyynyn tein lakanakankaasta ja vanhasta tyynystä. Tyynyn mitat kun vaativat erikoismitat omaavan sisätyynynkin.
Ja hyvin oli mieleinen tämä jättityyny pojulle.
Välipalaksi nautimme uunissa paistettua patonkia reilulla valkosipulilla ja salaattia. Poju kylläkin oli kana-kannalla. ;)
Nami nami
Koska porukkaa oli tulossa käymään, lupasin tarjoilla omenapiirakkaa tulijoille.
Piirakan jälkeen ehdotin siskolleni että haluisiko hänkin samanlaisen ovikyltin kuin mitä äitille tein. Hän kertoi haluavansa ja niinpä suuntasimme varastoon. Siellä siskoni meinasi jo oikaista sohvalle, kun valasin häntä siitä etten minä sitä kylttiä ollut tekemässä vain hän. Kauhistuneen näköisenä hän alkoi ohjeilla tehdä kylttiä ja todella komean saikin aikaan.
Itse tein siinä rinnalla kyltin anoppilaan.
Pidennysten liukuvärjäyskin onnistui ja siskoni oli hyvin tyytyväinen käyntiinsä.
Siskoni lähti ja minä lähdin emännöimään sisälle, kun miehet tuli autohommista piirakkakahveille.
Tänään olikin sitten jälleen siivouspäivä ja pojun kanssa ahkerina pesimme vielä saunan ja pesuhuoneenkin sekä imuroimme tulipesät. Jälleen kävi myös kahvivieraita viihdyttämässä meitä. Päivän työt palkitsin tekemällä sushia ja lämmittämällä illalla puhtaan saunan.
Nyt yritetään lepuuttaa selkää, jotta jaksaa huomenna talsia mummun kanssa Ideaparkissa. Illalla onkin vuorossa leffailta äitin seurassa.
Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti