Ensiksi pesin kaikki mitä varastoistani löytyi. Annoin niiden kuivua rauhassa vuorokauden, kun yksitellen niitä ei viitsinyt alkaa kuivaileen.
Sunnuntai-iltana päädyinkin sitten tekemään siskolleni Oja-kankaasta tuoksusydämen. Kun siskon sydän oli valmis, halusin viimein itsellenikin tuoksusydämen. Omaani kangas tuli keväällä ostetusta tyynynpäällisestä, joka haalistui terassilla rumaksi. Onneksi toinen puoli säilyi ja päätin käyttää sen tähän.
Sisällä on vanua ja kuivattua laventelia. Tuoksu oli hurmaava, kun tätä käsin ompelin sohvalla istuskellessani.
Tykästyin koruun todella ja kuvan lähettäessäni whatsapp-keskusteluun, myös äitini tilasi tälläisen. Eli uusintakierros luvassa tänään. ;)
Koru pääsi heti aamulla käteeni, kun suuntasin kirpparille. Jälleen vaisto osui oikeaan ja kirppiskierros oli kultakaivos minulle. Mukaan tempautui iso kasa vaatteita pojulle ja jokunen tytöillekin.
Vanhat aluslakanat on parhaita, kun ne on sekä nättejä että raskaita, niin ei mene heti rullalle kun muksut pyörii sängyissään.
Hintansa puolesta oikeita löytöjä oli tämä söpö kestovaippa 2,5eurolla sekä nämä heinäseipäistä tehdyt sisustustikkaat kympillä.
Vielä lasipurkillinen kuivattuja lyhtykukkia ja lähdin poikkeemaan Tokmannilta hakemassa kanervia.
Kotona olikin sitten vuorossa kuistin siivous syyskuntoon. Kukat olin jo aiemmin heivannut menemään, mutta muuten homma oli kesken.
Ehdin eilen, ennen vanhempainiltaa, pujotella kummitädiltäni saamat koristeomenat rautalankoihin ja nyt sain ne helminauhoina kiertämään kanervia. Pihlajanmarjat toi ihanaa väriä asetelmaan.
Myöhemmin päivällä poikkesin mettäämme hakemaan sammalta ja pyörittelin siitä palloja ohuen rautalangan avulla.
Viimeinen silaus kuistille tuli, kun tein lyhdyistä sydänkranssin oveemme.
Huomenna haen vielä koukkuihin pienet lyhdyt vintiltä, niin syksyilme on valmis.
Nyt tekemään äitille klipsurannekorua :)
Öitä!
-Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti